"Sattumalta". Elämä olikin kokoonpantu sattumuksista. Eilen sattui niin ja tänään näin. Johanna Langiin tutustuminenkin oli ollut vain sattuma…
Vai — oliko siinä korkeampaa johtoa?
Juho Kostia kohotti päänsä. Virsi oli loppunut hänen sitä huomaamatta. Viereisestä penkistä nouseva naishenkilö katsoi häntä moittivasti; luuli kai hänen nukkuneen.
Oliko siinä korkeampaa johtoa — jotakin, joka oli tarkoitettu hänen hyväkseen, hänen kehittymisekseen… kasvatuksekseen —?
Juho katsoi kiinteästi alttaritauluun kuin vastausta pyytäen… Ihmiset tunkivat penkistä ulos työntäen häntä edellään. Siitä huolimatta hän katsoi alttaritauluun. Enkelinpäät sen yläosassa hymyilivät lempeästi.
— No, olkaa nyt hyvä ja liikkukaa!
Muuan vanhanpuoleinen herrasmies sen sanoi katsoen häntä tuikeasti.
Niin — eipä Jumalallakaan tainnut olla muuta vastausta. "Olkaa nyt hyvä ja liikkukaa!" Taivaassa hoidettiin kyllä asiat kenenkään tiedusteluista välittämättä.
Juho soljui joukon mukana. 'Olkaa nyt hyvä ja liikkukaa!' Se oli Jumala, joka oli niin kohtelias. Vastaanotto oli päättynyt. Ei täällä siedetty turhia kysymyksiä.
Verkalleen, askel askeleelta läheni ovi. Ei ollut tuumankaan varaa syrjään. Väkijoukko painoi häntä eteenpäin. Kohtalo kuljetti ihmislasta ja työnsi häntä edellään. Se sanoi: 'Olkaa vain hyvä ja liikkukaa!' Kyllä kohtalo piti muusta huolen.