Soitto oli samentinpehmoista. Kummakos se, kun taulussa on tummanpunaisella sametilla päällystetty kehys. Se sopii tuohon idylliseen maisemaan.
Juho Kostia laskee viulun syrjään ja vaipuu nojatuoliin istumaan. Tunteet vellovat, ajatukset kiertyvät sykkyrään kuin liian ohut villalanka rukin puolassa. Mutta ajatusten kehrääjälle tuottaa nautintoa käpertyneitten langansäikeiden selvittely.
Voiko maailma uskoa, että tuolla olkapäällä, jolla nyt lepää pari katkennutta hiusta, on levännyt tytön pää? Maailma on epäuskoa täynnä; se ei sellaista usko, vaikka näkeekin joka päivä. Juho Kostia ei tahdo sitä itsekään uskoa.
Mutta — se on totisinta totta! Tuolla olkapäällä on levännyt tytön pää. Juho Kostia voi sen nähdä siinä vielä nytkin. Hän vaipuu muistoihinsa.
… Ihme, että naisella saattoi olla niin pehmeä leuka! Se oli kuin pienoismaailma — tuollainen leppoisa kumpu, jolla kasvoi ohuenohutta, silkinhienoa haituvaa: — ne olivat ihokarvoja. Kumpu päättyi laaksoon, pyöreäpohjaiseen laaksoon, joka sijaitsi leuvan päässä. Se oli hikihelmen aurinkoinen kehto — sen suloinen syntymäpaikka…
…Ihme, että naisen kulmakarvat kasvoivat niin ujostelematta! Valkea hipiä niiden alla kuulteli viattomuuttaan, silloin tällöin hiljaisesti värähtäen: — oli kuin olisi se pyrkinyt piiloon katseelta, joka hehkuvana hiveli sen pintaa.
… Oliko ihmisellä ylimalkaan niin valkoinen päänahka kuin muutamalla tyttökoululaisella "Pakkilaatikossa"? Juho Kostia oli sitä sangen läheltä katsellut — noin vajaan viiden sentin päästä. Tuon tytön päänahka oli vaikeimmista valkein. Mikään sivuajatus ei saattanut johtua mieleen sitä katsellessa; sellainen olisi ollut pyhyyden loukkausta…
… Entä uinuvat silmälaudat! Ne olivat kuin kuultava vaippa taivaan ihanuuden yllä. Niiden alla uinui itse autuus unelmoiden. Ne värähtelivät, rypistyivät hienosti ja sitten — aukenivat. Se oli kuin auringon nousu merellä.
Omituinen puistatus käy nuoren ylioppilaan läpi. Hän on merellä, kaukana maasta, kylmät väreet puistattavat ruumista. Sitten — yks' kaks' kaikki lämpenee ja poskille kohoaa hehkuva puna.
Suutelo!