Palokunnantalon avara juhlasali oli täynnä kirkonkylän kansaa. Oli rovasti ja oli nimismies, metsäherroja pari kappaletta, kaikki kirkonkylän kauppiaat y.m., y.m. Joukossa näkyi myös muutamia eilisiltaisia miehiäkin. He näyttivät olevan häpeissään, sillä pitkin päivää oli kylä heitä pilkannut.
Kun astuin saliin, nousivat kaikki seisomaan. Katsahdin taakseni nähdäkseni, kuka korkea herra perässäni tulisi, koska kansajoukko tervehti häntä seisaaltaan. Mutta ovelta vilkuili vastaani vain Ryynäsen rengin naama — saman miehen, jonka olin ensimmäiseksi vakuuttanut. Ymmärsin, että minä olin tuo korkea herra, jota yleisö näin kunnioittavasti tervehti.
Minut johdatettiin istumaan ensimmäiselle penkille puulaakin johtajan viereen. Ajattelin, kuinka ajat muuttuvat. Ennen oli tämä sama herra ollut korkein esimieheni. Nyt olimme samanarvoiset, minä kenties hiukan korkeampikin. Olisin aivan hyvin saattanut hänelle sanoa: »Heitetäänpä, Sigurd, nämä haukkumanimet pois. Minä olen Aatami.» Mutta sitä en luonnollisesti tehnyt. Odotin vain, mitä kokouksella olisi sanomista.
Metsänhoitaja Laitakari nousi puhumaan ja ilmoitti, että kokous oli kutsuttu koolle viimeöisen tapahtuman johdosta. Reippaalla ja repäisevällä otteella oli yksi läsnäolevista riisunut ryssät aseista ja näin muodostuneen tilanteen johdosta olisi nyt jotakin päätettävä.
Kaikkien katseet kohdistuivat minuun ja puulaakin johtaja kumartui puoleeni kuiskaten: »Se oli helkkarin fiinisti tehty!» Minä en vastannut mitään, odotin vain, mitä tuleman piti.
Rovasti Hasael Hillbinger valittiin kokouksen puheenjohtajaksi. Koko Ristiniemen yhteiskunnan nimessä hän kiitti minua viimeöisestä sankariteosta. Hän vertasi minua Simsoniin, joka kantaa selässään Gazan portit, — lisäten, että niin kauan kuin Ristiniemi on olemassa, tullaan minut aina lukemaan sen parhaiden poikien joukkoon.
Minä kiitin muutamin valituin sanoin. Huomautin lyhyesti, kuinka jokaisen suomalaisen velvollisuus oli isänmaan puolustaminen. Jos Jumala on jollekin antanut viisaamman pään ja rohkeamman rinnan, niin että hän voi nämä lahjat käyttää sen päämäärän toteuttamiseksi, jonka nimi oli »Vapaa Suomi», niin kunnia siitä tuli yksinomaan kaiken hyvän antajalle.
Näin, kuinka moni läsnäolevista pyyhki silmiään enkä ole varma, etteivätkö omanikin hiukan kostuneet. Moni kirkonkylän rouvista, niinkuin esim. metsänhoitaja Laitakarin, katseli minua ihailevin ilmein ja luulenpa, että jos olisin sinä hetkenä huudahtanut: »Tulkaa syliini, te ihanat immet, rouvat ja neitoset!» he olisivat kilvan juosseet suutelemaan ja syleilemään minua.
Istuin paikalleni ja kokousta jatkettiin; Pääpykälänä esitettiin kirkonkylän julistaminen piiritystilaan sekä komendantin valitseminen paikkakunnalle.
Molempiin ehdotuksiin suostuttiin ja kun jälkimmäinen kysymys esitettiin, huusi koko sali kuin yhdestä suusta: