»Kemi, Tornio, Tuntsa, Ounas ja Uu, olen nähnyt ärjynne äkeet. Mun rintani hurjasti riemastuu, kun kuulen ma soittonne säkeet. Tämä maa minun mieltäni» j.n.e.
Eräs kustantaja, jolle »Runoryijyä» tarjosin, rohkeni syyttää minua kirjallisesta varkaudesta (!) Hän väitti minun varastaneen (!) säkeitä tunnetusta »Kymmenen virran maa»-nimisestä runosta. Hyvä isä sentään! Kaikkeen voi runoilijaparka joutua!
Minä kysyn: missä kohden olen varastanut? Tietääkö arvoisa herra kustantaja, minkälaisen rangaistuksen laki herjauksesta tuomitsee? Minä en kysy tätä nyt runoilijana. Minä kysyn kruununnimismiehenä.
Jos arv. lukija vertaa näitä molempia runoja, minun »Perä-Pohjolaani» ja »Kymmenen virran maata» toisiinsa, hän on huomaava ehkä jonkinlaista samankaltaisuutta. On käytetty samaa runomittaa. Mutta se onkin ainoa yhtäläisyys ja siihenhän toki lienee oikeus?
Minä kysyn: missä on minun varkauteni?
Jos vertaa minun sanontaani runon viime säkeessä, pitäisi jokaisen järkevän ihmisen huomata, kuinka omaperäinen se on. (»Tämä Suomen manteren miehuuspää!») Jätän lukijan arvosteltavaksi, kummassako on enemmän sanottu, »Perä-Pohjolanko» vai »Kymmenen virran maan» loppusäkeessä. (»Tämä kymmenen, kymmenen virran maa!»)
Puolueeton lukija on varmasti antava minulle hyvityksen.
Mitä sitten tulee jokien nimiin, joista kustantajapiireissä on niin tavatonta melua pidetty, niin en voi sille mitään, että minun Perä-Pohjolani läpi juoksevat myös Kemi-, Tornio- ja Ounasjoet. Mutta missä ovat »Oulu ja Ii»? Niitä saa minun runostani tikulla hakea, eikä sittenkään löydetä. Jotavastoin siinä tohisee Tuntsa ja ujeltaa pienoinen, mutta jyrkkäputouksinen Uujoki. Vielä neljänkymmenenviiden vuoden vanhana minä lasken kymmenen Iitä mieluummin kuin yhden Uun. Tämä riittänee selitykseksi, minkävuoksi Uujoki puolustaa paikkaansa runossani.
Onneksi eivät sanasaivartelijat ole päässeet tämän pitemmälle. Heidän hyökkäyksensä rajoittuvat vain kahteen ensimmäiseen säkeistöön. Siitä lähtien — sen he myöntävät itsekin — minä johdatan lukijan kokonaan uusille maille, joista »Kymmenen virran» tekijällä ei ole ollut aavistustakaan. Minä avaan hänelle portit kiveliön ihmeelliseen, sadunsalaperäiseen maailmaan ja sanon: »Tule ja katso!»
»Tule, katsele tukkien tuisketta vaan, kun laskee ne kurkkien kurkut! Tule, katsele summia selkosiaan, kun peittävi maastoja murkut!