Minä: »Mitä kirkkoherra tarkoittaa?»
Kirkkoherra: »Tarkoitan runonne loppua erikoisesti.»
Minä: »Pyydän selittämään tarkemmin.»
Kirkkoherra: »Te annatte opettaja Kunnaan vedota töihinsä, kun häneltä tiedustellaan pääsymahdollisuuksia taivaaseen. Te esitätte näin ollen suuren ja vaarallisen harhaopin, että nim. ihminen pelastuisi omilla ansioillaan.»
Minä: »Mutta kyllä kai kirkkoherra myöntää, että runoissa vallitsee hiukan suurempi vapaus kuin saarnoissa?
Kirkkoherra: »Ikävä kyllä se on totta. Mutta tällaisessa tilaisuudessa kuin tämä. Te häpäisitte vainajaa, jonka perusominaisuuksiin kuului vaatimattomuus.»
Tunnustan joutuneeni hetkeksi hämilleni. Mutta sitten vastasin
Minä: »Se on kyllä totta, mutta ajattelen, että ihminen haudan tuolla puolen käsittää hiukan enemmän kuin täällä. Siis — mitä vainajaan tulee — hän ymmärtää hyvän tarkoitukseni, vaikka myöntäisikin kirkkoherran uskonnollisen vakaumuksen paremmaksi.»
Kirkkoherra: »Ei ole kysymys paremmuudesta. Joko tahi. Joko teidän tai minun mielipiteeni.»
Minä: »Siinäkin tapauksessa… minä olen tyytyväinen, jos vain kirkkoherra myöntää opettaja Kunnaan nyt käsittävän enemmän kuin eläessään.»