Kirkkoherra ei vastannut mitään. Nyt oli hänen vuoronsa joutua hämilleen. Minun viimeinen sanani vetosi voimakkaasti hänen teologiaansa eikä hän siis voinut sanoa mitään.
»Ehkä meillä on tilaisuus joskus toiste keskustella näistä kysymyksistä. Ne ovat elämän keskeisimpiä», sanoi hän viimein ja nosti lakkiaan.
»Kernaasti minun puolestani», myönsin minä, vastasin kohteliaasti hänen tervehdykseensä ja läksin.
Minua pyydettiin surutaloon kahville, mutta mieleni oli pamahtanut alakuloiseksi. Siihen oli vaikuttanut edelläkertomani keskustelu. Väärinkäsityksiä joka taholta. Nyt sain papitkin niskaani ja syynä siihen oli viaton runonpätkä.
Opettajanrouva kuitenkin kiitteli minua kovin. Hän kehui runoani kauniiksi. Hän puolestaan oli oikein ymmärtänyt lopun: minä olin tahtonut tuon runokuvan kautta vain alleviivata hänen miesvainajansa ansioita. Tunsin kiitollisuutta häntä kohtaan ja puristaen lämpimästi kädestä jätin hänelle hyvästit.
Mutta en ollut ehtinyt pitkälle, ennenkuin joku huusi jälkeeni. Minä rupesin jo hermostumaan. Oliko joku uusi vastalauseenpanija tulossa?
Se oli Perä-Pohjolan maatalousseuran sihteeri, opettaja Kannisto, oikein sitä kansakouluopettajain leuhkinta lajia. Aavistin myrskyn nousevan ja minä päätin antaa tuota leuhanteerausta hyvästi korville, jos hän rupeaisi runoani repostelemaan.
Mutta — hämmästyksen! oli suuri, kun hän mitä ystävällisin hymy huulilla rupesi kiittämään runoani, ylistelemään sitä taivaaseen asti. Se oli hänen mielestään parasta, mitä hän milloinkaan oli kuullut taikka lukenut ja hän oli lukenut paljon. Hän näki minussa uuden Runebergin, joka olin vielä antava kansalleni suuren henkisen testamentin.
»Kuivasta katajastakin tervaa lähtee», ajattelin minä. »Siinä sinä totisesti olet oikeassa.»
»Minulla on hiukan asiaa Teille, herra Kuuskoski. (Ettekös Te oikeastaan ole puolalaista syntyperää… Kuczkowsky… tai jotakin sinne päin? Silloinhan on päivänselvää, mistä runoilijalahjanne ovat peräisin. Sienkiewicz… Zeromski… ah! minä kyllä tunnen nuo…)… Katsokaapas, meillä ei nykyjään ole ketään kotitalouskonsulenttia. Entinen otti eron ja muutti alas… (Mjah!… sinne haluavat kaikki…) Uusia hakijoita ei ole ilmestynyt. Johtokunta, jonka sihteeri minä olen (hän painosti sanaa »minä») on ajatellut täyttää viran väliaikaisesti… (Oikeastaan se on minun aloitteestani.)… jos vain löytyisi sopiva henkilö, joka ottaisi sen vastaan. Minä muistin Teitä, herra Kuuskoski…»