Olin hämmästynyt. Minäkö neuvomaan soppien keittoa ja marjahillojen valmistusta? Sehän oli hävytöntä!
Olin jo vastaamaisillani terävästi, kun opettaja Kaunisto keskeytti minut.
»Tointa on ennen hoitanut nainen, mutta nyt on ajateltu miestä. On tultu siihen kokemukseen, että naiset panevat liian suurta painoa ruuanlaittoon eikähän se täällä meidän puolessa vetele. Kansalla on omat käsityksensä. Mutta meidän tarkoituksemme olisi, että neuvoja kohdistaisi työnsä enemmän kotiteollisuuden kohottamiseen, kuten rekien, veneiden, astioiden y.m. sellaisten valmistukseen, ja siinä työssä olisitte Te, herra Kuuskoski, paikallanne.»
Huomautin, etten elämässäni ollut tehnyt yhtään rekeä, puhumattakaan veneistä.
»Ei haittaa», vastasi ystävällinen sihteeri. »Teidän tulee vain pitää esitelmiä näistä asioista…. herättää harrastusta. Katsokaahan… se on vähän niinkuin runoilijan työtä…»
Minä en tavallisesti ole tuuminut pitkään. Olen lyhyesti, mutta perusteellisesti harkinnut tilanteen ja sitten tehnyt päätökseni.
Suostuin ehdotukseen ja asia sovittiin kättä lyöden. Palkka oli kyllä minun mielestäni pienenpuoleinen, mutta pääsisinhän käsiksi kansanvalistustyöhön, johon runoilijatoimintani kautta olin oikeastaan pyrkinytkin.
Sanomattakin on selvää, että Santra ihastui suuresti tästä uutisesta.
Olihan nyt jälleen tiedossa jokapäiväinen leipä, vaikka niukkakin.
»Mutta pystytkö sinä, rakas Aatami?»
Tuo yksinkertainen sielu epäili, pystyisinkö minä.