Ja tuo pikkuinen rouva katseli vaaleaa kesäpukuaan nauraen kuin koulutyttö.
»Tiedättekö, herra Kuuskoski, minusta te olette syntynyt näyttelijäksi. Te osaatte jokaisen liikkeen, jokaisen ilmeen. Teille kuuluisi Romeon osa.»
»Kyllä minä rupean Romeoksi, jos te vain suostutte Juliaksi», vastasin minä ja heitin hänelle lentosuukkosen.
»Ai, ai… mitähän minun mieheni sanoisi?» Rouva Korvanen nauraa kikatti katketakseen.
Johtaja Muru tuli tarkastamaan työtäni. Hän rupesi minua neuvomaan.
»Minä olen lyönyt lauttoja, ennenkuin te olette syntynytkään. Jos ei kelpaa, niin saatan muuttaa kauppani Rahtulan päähän.»
Hän ei vastannut mitään, vaan meni närkästyneenä matkoihinsa. Minua nauratti. Tiesin, ettei yrityksestä ilman minua tullut mitään.
Lautat olivat valmiit. Seuraava päivä oli määrätty laskupäiväksi. Edellisenä iltana minä annoin näyttelijä Korvaselle opetusta etumelan hoidossa. Ei saanut missään tapauksessa antaa melan hypätä haaroista pois. Siinä oli ensi kertalaiselle kova paikka. Olimme sitäpaitsi käyneet tarkastamassa koskia, joten tiesimme väylät. Reippaana miehenä hän vakuutti tulevansa toimeen, sillä olihan minun tehtävänäni hoidella perämelaa.
Samalla tavoin opetin toisenkin lautan miehet. Hekin lupasivat parastaan.
Huomispäivä vaikeni. Kosken rannoille oli kerääntynyt suunnaton väen paljous katselemaan laskuamme. Monet varoittivat meitä lähtemästä. Rouva Korvanenkin oli aivan suunniltaan. Hän pelkäsi miehensä hukkuvan.