Mutta kauan en ennättänyt surullisia ajatuksiani hautoa, ennenkuin ikkunani alla törähti: kauppalan torvisoittokunta siellä puhalsi juhlamarssia. Avasin ikkunan ja kuuntelin soiton säveleitä, loikoen mukavasti vuoteellani. Kerran sai tunnustusta Aatami Kuuskoskikin, mutta ei sen vuoksi, mitä hän oli maailmassa tehnyt, vaan sen vuoksi, että täytti vissin määrän vuosia.
Vedin takin päälleni ja menin ikkunaan kiittämään. Pyysin soittokuntaa tulemaan illalla kahville.
Soittokunnan jälkeen tuli kauppalan sekakuoro kanttorin johdolla. He lauloivat muutamia isänmaallisia lauluja ja sitten kanttori kohotti minulle kolmikertaisen eläköön-huudon.
Heidätkin kutsuin kahville ja ryhdyin pukeutumaan. Olin laitattanut uuden sakettipuvun, ensimmäisen eläessäni. Sen vedin nyt juhlapäivän kunniaksi ylleni.
Alkoi tulvia lähetystöjä ja onnittelijoita. Ensimmäisenä saapui kauppalan hallituksen lähetystö, hallituksen puheenjohtaja etunenässä. He jättivät minulle hopeiset kirjoitusneuvot ynnä kauniin adressin, jossa kauppalan hallitus kiitti minua hyvin suoritetusta työstä järjestysvallan palveluksessa. Olin saanutkin virka-alueellani aikaan mallikelpoisen komennon, kiitos tarmokkaitten toimenpiteitteni. Sitten seurasivat palokunnan, nuorisoseuran, kirkkohallintokunnan ja köyhäinhoitolautakunnan lähetystöt, jotka kukin valituin sanoin esiintoivat onnittelunsa merkkipäiväni johdosta.
Mutta kaikkein uljaimmin esiintyi poliisien lähetystö. Konstaapeli Tuppurainen, tukka sileäksi kammattuna, piti puheen, jossa hän erikoisesti huomautti minun äskettäin julkaisemastani »Poliisimiehen katekismuksesta». Sen avulla kävi nyt päinsä — sanoi hän — kasvattaa ei ainoastaan Kuivalan vaan myös koko valtakunnan poliisimiehiä. Sillä sivistyneistä, tehtävänsä tasalla olevista poliiseista oli meidän maassamme kauan vallinnut puute.
Niin hyvin kuin konstaapeli Tuppurainen puhuikin, koski minuun hiukan tuo viittaus »Poliisimiehen katekismukseen». Olihan se toistaiseksi ainoa kirjallinen tuote, jonka oli onnistunut nähdä päivänvalo. Mutta — niin ansiokas kuin se alallaan onkin — suretti minua kuitenkin, että »Runoryijy» ynnä monet muut teokseni kellastuivat pöytälaatikossani. Niille en ollut onnistunut raivaamaan tietä suureen maailmaan.
Mutta — nyt ei ollut aikaa murheellisiin mietteisiin. Täytyi olla valmis vastaamaan niihin moniin onnitteluihin ja puheisiin, joita päivän kuluessa tulvi osakseni. Rautatieläisetkin lähettivät oman lähetystönsä asemapäällikkö Klerck'in johdolla. Hän kiitti minua hyvästä järjestyksestä, jonka asema-alueella olin saanut aikaan. Kuivala oli nimittäin ennen ollut viinankuljetuksen ja -myynnin luvattuja maita. Ruotsalaisesta naapuripitäjästä tulvaava väkijuomavuo oli Kuivalan kautta uurtanut yhden suurimpia uomiaan. Kauppala ei siis tässä suhteessa yhtään vastannut nimeään. Kun minä otin haltuuni nimismiehenviran, ryhdyin tarmolla taistelemaan viinankuljettajia vastaan ja sain loppujen lopuksi paikkakunnan puhdistetuksi. Yksi päänäyttämöitä, jolla Bakkuksen palvelijat olivat ennen vierailunäytäntöjänsä antaneet, oli juuri rautatieasema. Tämän näyttämön valloitin minä poliisieni kanssa muutamalla reippaalla otteella. Viiteen vuoteen ei tällä »näyttämöllä» oltu nyt esitetty muita »kappaleita», kuin mitä laki ja asetukset sallivat. Kiitollisuuden tästä puhdistustyöstä toi nyt asemapäällikkö puheessaan julki.
Hän esiintyi mitä miellyttävimmin. Ne kauniit käänteet, joilla hän sanansa ohjasi uusille raiteille sen mukaan kuin ajatus vaati, osoittivat, että hän oli perehtynyt puhetaidon salaisuuksiin. Hän esiintyi tässä yhtä varmana kuin virkapaikallaan asemalaiturilla, missä junat tottelevat hänen käden viittaustaan. Eikä hänen puheensa ollut runollisiakaan käänteitä vailla. Puheensa lopussa hän nim. huomautti, että heillä, asemanvirkailijoilla, oli vielä erityinen syy kiittää minua.
»Siitä saakka kuin Te, herra nimismies, olette paikkakunnalle tullut, olemme me, rautatievirkamiehet, tunteneet uuden elämän sykähtelevän ympärillämme. Teidän lukuisat vierailunne asemakonttorissa ovat olleet omiaan opastamaan meitä sen ehtymättömän lähteen partaalle, jonka nimi on Runous. Lennokkailla puheillanne ja aina sytyttävällä olemuksellanne olette Te saanut runollisuuden kukkimaan huoneessa, jossa sitä ennen edusti vain lennätinkoneen yksitoikkoinen naputus. Samalla kuin me onnittelemme nimismies Aatami Kuuskoskea, onnittelemille myös runoilijaa, joka edelläesitetyllä tavalla on valanut runouden hohteen rahtikirjoja ja tariffitaulukkoja täynnä olevien työpöytiemme ylle.»