Jouko Touon suu revähti selälleen ja hän purskahti nauruun.
»En minä tarkoita tätä meidän Veli Giovannia, joka kirjoittaa puolikuntoisia vitsejä», suuttui Rietin-Kaapo. »Anna sinä minun puhua rauhassa loppuun saakka.»
»… 'Se on veli Giovanni… Giovanni Boccaccio, joka tulee kuuluisaksi mustasta nokastaan, sillä siitä nokasta voi odottaa mitä hyvänsä.’»
Tässä Rietin-Kaapo pysähtyi ja katseli hajamielisenä seinäpaperien kirjavia kuvioita. Me huomasimme, että hän oli hienossa »tuulessa» ja odotimme, mihin hän oikeastaan tähtäsi.
»Joo… siitä nokasta voi odottaa mitä tahansa», sanoi Jouko Touko ja maisteli kahviaan, johon hän ilmeisesti oli sekoittanut jotakin.
Rietin-Kaapo havahtui. Hän pyyhkäisi pari kertaa otsaansa ja jatkoi:
»… Taas puhalsi Jumala kämmenensä pohjaan ja katso: kohti taivaan kupukattoa liiteli ihmeellinen lintu. Sillä oli valkoisen kyyhkysen ruumis, peltovariksen pää ja — haukan kynnet. Ja Jumala sanoi: ’Se on Aadam Kuczkowski… tavallisesti Aatami Kuuskoskeksi kutsuttu. Häntä ei tule kukaan oksalta pudottamaan…»
»Katso, katso, jopa rupesi herjaamaan», keskeytti Jouko Touko taas.
Mutta minä hillitsin häntä ja kehoitin Rietin-Kaapoa jatkamaan.
»… Ja Jumala asetti runoilijoiden sielut kultaisiin häkkeihin taivaan perähyllylle ja meni toiseen huoneeseen. Ja enkelit rupesivat syöttämään lintuja ambrosiapalasilla. Mutta — Aadam Kuczkowskille he antoivat seitsemän kertaa enemmän kuin muille, sillä he olivat mielistyneet häneen.»
Rietin-Kaapo kohotti kuppinsa.