Ne olivat siis väkeviä aineita, joita professori Krusenholtz käytti
Hammerfestin kirkon rappaukseen.
Oli sentään onni hammerfestilaisille, että rappausviikot loppuivat ja kirkko valmistui. Sillä miten olisi muuten mahtanut käydäkään tuon pienen yhteiskunnan? Piiritanssilla ei kukaan pitkän päälle elä. Oli siis hyvä, että arkinen meno pääsi vanhoille urilleen.
Ja mikäs oli ryhtyä taas arkielämää viettämään, kun oli saatu uusi henki, avarampi, nostavampi. Sen olivat kirkonrappausviikot aikaansaaneet. Kauppa rupesi käymään uudella vauhdilla, merikalastukseen ryhdyttiin entistä tarmokkaammin, perustettiin uusia yhtiöitä, pantiin rahaa liikeyrityksiin, rakennettiin tehtaita traanin valmistusta varten. Eikä yritteliäisyys rajoittunut ainoastaan aineellisen toiminnan aloille. Henkiset riennot olivat myös saaneet ennenkuulumattoman sysäyksen. Kaupunkiin perustettiin lukio, naisseura, yhdistys Ruijan Tulevaisuus jne. Saatiin oma kirjapaino, oma sanomalehti, Jäämeren Ääni. Alettiin viljellä kirjallisuutta. Huomattiin, että Kvalö, jolla kaupunki sijaitsi, oli palanen Ruijaa ja Ruija vielä suurempi palanen Norjaa. Niin — kaikki elpyi ihmeellisellä, hämmästyttävällä tavalla. Ja jos joskus lamaannus yritti vallata mielet, ei tarvinnut muuta kuin katsahtaa kirkontornia: se hohti huikaisevan valkoisena ja viittasi suoraan ylöspäin kohti puhtaampia ilmakerroksia kuin ne, jotka alituinen traaninhaju turmeli.
Niin oli Hammerfestin kirkosta tullut uuden ajanjakson symboli — vertauskuva. Kun kalastajat kesäiltoina palasivat mereltä kaupunkiin, hohti valkoinen kirkontorni jo kauas heitä vastaan. Silloin he muistivat noita ihmeellisiä kirkonrappausviikkoja, jolloin heidän temppelinsä sai uudet suomut. Ja he hymähtivät tyytyväisinä katsahtaen viisilaitaisen veneen pohjalla komeilevaan silliapajaan: — Todellakin — kirkko kiilsi yhtä kauniisti kuin merisillin kylki.
Entäs ne miehet jotka olivat kirkonkorjauksen suorittaneet — professori Krusenholtz ja Abraham Kellonsoittaja — missä he olivat?
He olivat lähteneet Hammerfestista ja suunnanneet matkansa länttä kohti.
Mikäli hammerfestilaiset olivat kuulleet, viettivät he parast'aikaa talvea Lappean pappilassa, kirkkoherra Klemet Larssenin luona — hänen, joka ennen oli ollut merilaivan kapteenina, mutta juoppouden takia erotettu siitä toimesta ja pantu papiksi.
Tromssan maaherra lyö leivinuuninteon Abraham Kellonsoittajalle
Mikä myrsky ja meteli, kun leivinuuni sattuu hajoamaan maalaispappilassa, ja hajoamaan vielä niin, ettei korjaamisesta ole apua. Laki pilalla, arinakivet murusina, niin että leivän pohjapuolessa on kivensirusia yhtä paljon kuin päällyspuolessa pistelyreikiä. Arvaamattakin on selvä, mikä hermostuneisuus, napina ja tyytymättömyys talossa vallitsee. Kenen syy, kenen syy? Seurakunnanko, pappilanko? Kenen syy, kenen syy? — Niin — uunin syy — leivinuunin syy.
Sellaista saattaa tapahtua missä maalaispappilassa tahansa — siis myöskin Lappean pappilassa Norjan Ruijassa.