— Abraham Kellonsoittaja Tenomuotkasta, kuului vastaus ovensuusta.
Silloin tapahtui ihme. Maaherra hyppäsi pöydän takaa niin ketterästi, etteivät lappealaiset olleet koskaan aavistaneet niin korkean virkamiehen voivan liikkua noin nopeasti. Hän meni suoraan ovensuussa seisovien muukalaisten eteen ja kumarsi niin syvään, etteivät lappealaiset olisi koskaan uskoneet maaherran muotoisen miehen tarvitsevan niin syvään kumartaa. Sellainen kumarrus oli heidän mielestään kuulunut vain alinkokansalle papin ja lensmannin edessä. Mutta nyt he saivat kumman nähdä. Tromssan maaherra kumarsi niin syvään, että tukka miltei kosketti lattiaa.
— Minulla on kunnia lausua herrat tervetulleiksi … suuri kunnia.
Tämä on luultavasti hänen jalosukuisuutensa professori Krusenholtz?
Maaherra kumarsi professorille.
— Meillä on kunnia olla tekemisissä Tromssan maaherran kanssa?
Professori Krusenholtz kumarsi maaherralle.
— Palvelijanne, hyvät herrat. Tiedän teidän suurtyönne niin hyvin
Maasissa kuin Hammerfestissakin. Olkaa sydämellisesti tervetulleet!
Samassa astui kirkkoherra Larssenkin pirttiin. Maaherra esitteli vieraat heti paikalla.
— Kautta pohjoisnavan ja päiväntasaajan! huudahti tämä. — Teittepä talolle suuren kunnian. Ja hän kääntyi seurakuntalaisten puoleen ja julisti jykevällä merimiesbassolla:
— Tässä näette kaksi kuuluisaa miestä, hyvä seurakunta, — hänen jalosukuisuutensa professori Krusenholtzin Tukholmasta ja mestari Abraham Kellonsoittajan Tenomuotkasta. Nämä miehet löysivät Maasin vanhan kirkon.