Oh, hänen Jeppensä puhui aina vain kotimaisesta. Toki nyt ulkomaillakin oli nähtävyytensä. Vai mitä herra Jörgensen arveli?
"Pikku pappi" oli odottanutkin puheenvuoroa kärsimättömyyteen saakka, mutta ei ollut saanut. Kansakoulunopettajan rouvan kysymys tuli siis aivan sopivaan aikaan.
Mitäkö hän arveli? Oh, hän arveli, että kaikki mitä tähän saakka oli sanottu, kuului vain jälkiruokaan. Auringonnousu … norjalaiset kalossit … strunt! Kuka niillä eli? Ei kukaan. Taistelu leivästä, se oli pääasia. Hän, Nimrod Jörgensen, tiesi sen omasta kokemuksesta, sillä hän oli viisi vuotta kamppaillut Kristianiassa puutteen ja heprean kieliopin kanssa. Ja silloin hänellä vielä oli ollut kalossit. Oh, niistä ei saanut panttilainakonttorissa edes yhden kunnollisen ryypyn hintaa! Kyllä hän tiesi… Auringonnousu? kalossit? strunt! Leipä … se oli toista … ja viina … varsinkin tämä Dänisches Korn — tanskalainen kaura…
"Pikku pappi" olisi ehkä puhunut pitemmältikin, jollei kirkkoherra Larssen olisi kilistänyt lasinreunaan. Hänellä oli pääsanottava vielä sanomatta, ja hän halusi tehdä sen nyt … koskapa veli Jörgensenkin muistutti häntä siitä.
Kirkkoherra nousi, ja jokainen lopetti syöntinsä. Jörgensenin mielestä se sattui peräti sopimattomaan aikaan, häneltä kun äskeisen puheensa kestäessä oli jäänyt lautanen melkein koskemattomaksi. Sen sisältö pääsi nyt jäähtymään. — Mutta hänenkin täytyi alistua.
— Arvoisat naiset ja herrat, aloitti kirkkoherra Larssen, ja hänen äänensä sai yht'äkkiä papillisen sävyn. — Me olemme nyt kokoontuneet juhlimaan harvinaisempaa tapahtumaa kuin ehkä koskaan ennen — viettämään pappilan uuden leivinuunin vihkimisjuhlaa. Sellaista leivinuunia ei ole koko avarassa Ruijassa, ei edes Anders Drylläkään Jyykeänpohjassa, ja hänellä on sentään yhtä ja toista. Mutta ennenkuin menen itse pääasiaan, teen — luvallanne — pienen sivuhyppäyksen — puhun hiukan leivästä, "jokapäiväisestä leivästä", josta veli Jörgensenkin tässä mainitsi.
Tuo pikku sana 'leipä' on niin jokapäiväinenkin, ettemme tule sitä syvemmin ajatelleeksi. Sillä on kuitenkin ihmiskunnan kohtaloita syleilevä merkitys.
— Leipä on kansojen elinvoima … vielä enemmän: elinehto — ei ainoastaan aineellisessa, vaan myös henkisessä merkityksessä. Ota pois tämä vartaassa riippuva ruiskiekko, niin pysähtyy kehityksen rauhallinen kilpailu maailman suurella areenalla — vielä enemmän: ei ainoastaan pysähdy, vaan tyyten loppuu, ja sijaan astuu kaikkien sota kaikkia vastaan. Sen on historia todistanut. Aina kun maailmassa on sattunut leipäpula, ovat yhteiskunnan perustukset horjuneet, vieläpä niinkin voimakkaasti, että se on mennyt nurin. Viittaan vain Ranskan vallankumoukseen. Mikä sen aiheutti? Leipäpula, ts. "jokapäiväisen leivän" riittämättömyys — sen, johon Lutherus sanoo kuuluvan 'kaiken, mitä ruumiin ravintoon ja tarpeisiin kuuluu' — mutta pääasiassa juuri tuon ruis- tai nisukiekon pienuus.
— Olen maininnut tämän korostaakseni sen laitoksen tärkeyttä, jossa leipä syntyy, ts. saa sen kohtalokkaan ominaisuuden, mikä sillä paistettuna on.
— Se tapahtuu leivinuunissa.