Hän käski kirkkoherra Larssenin lopettaa ja meni itse kuulustelemaan vanhempaa väkeä.
Näille vanhoille merimiehille ja kalastajille, oli elämänvarrella jo selvinnyt yhtä ja toista. Heidän kanssaan saattoi kyllä liikkua raamatullisellakin pohjalla. He tunsivat Vanhaa Testamenttia, tunsivat Uuttakin, ja yksi ja toinen heistä muisti vielä kappaleen katekismuksestakin.
Piispa oli tarkastuksen tuloksiin tyytyväinen. Lappealaisilla ei ollut pappiaankaan vastaan mitään muistuttamista. Päinvastoin he totesivat ilolla, kuinka hyvä oli, että pappi oli samalla merikapteeninkin tutkinnon suorittanut. Ymmärsi meriasioita ja osasi tehdä merikortteja tarvittaessa. Heillä olikin melkein jokaisella miehellä kirkkoherra Larssenin tekemät merikortit.
Siihen ei piispalla ollut mitään huomautettavaa. Papintyö oli tosin toinen.
Hänen tuli neuvoa taivaan tietä, mutta sitähän kai Larssen neuvoi?
Ojah, kyllä. Kädet housuntaskuissa se vain taivaaseen käveli, joka kirkkoherra Larssenin opetuksista vaarinotti.
Siihen ei piispalla ollut mitään huomautettavaa. Piispantarkastus
Lappeassa päättyi siis molemminpuoliseksi tyytyväisyydeksi.
Kesäyönvalon maa
Oli kesäyö, Lapin valoisa, ihmeellinen kesäyö. Aurinko vaeltaa taivaalla huntuunsa verhoutuneena, rusolaitaisena, muistuttaen valvomisesta vertynyttä ihmissilmää. Taivaanlaki hehkuu sulan metallin näköisenä, väräjöiden, vavahdellen, kuin halkeamistaan varoen. Yönvalo tulvehtii mailla täyttäen tienoon, tunturien laaksot, talojen pihat ja hautuumaan. Meri lainehtii välkkyen kullassa, leviten pohjoista kohti silmänkantamattomiin. Luonnossa vallitsee mitä syvin hiljaisuus: linnut ovat vaienneet, rantalepikot ovat hiljaa, tuuli on laannut hetkeksi puhaltamasta. Taivas ja maa ottavat tuokion unosen, lyhyenlyhyen ja keveän — aivankuin seisaaltaan. On se hetki, jolloin luonnonlait lakkaavat vaikuttamasta: koko luonto on tuokion suloisessa ajelehtimistilassa. Sellaisena suviyönä tapahtuu Ruijassa ihmeitä, yhtä suuria ja merkillisiä kuin Vanhan Testamentin aikaan.
Sellaisena yönä saattaa esimerkiksi Tromssan piispa unohtaa koskaan piispanristiä kantaneensa — ja yleensä olleensa aikamies sekä tuntea olevansa poikanen, pieni viisivuotias poikanen. Silloin hän saattaa osoittaa iloansa esimerkiksi hyppäämällä jänistä Lappean pappilan valkoisen päärakennuksen ympärillä, yllään vain paita ja alushousut, seurassaan kirkkoherra Larssen, asessori Ingebritsen, notaari Linde sekä luonnollisesti professori Krusenholtz ja Abraham Kellonsoittaja.