Siitä tuli yleinen veljenmaljojen juonti ja kumarteleminen ihan loppumattomiin. Viimeksi esitti piispa lähempää tuttavuutta Abraham Kellonsoittajallekin lausuen:

— Sinun nimesi on paikallaan, sillä sinä olet uskon mies senkin puolesta.

Asessori Ingebritsen huomautti, että piispa oli sitä tietysti myös, vaikka hänen nimensä olikin vain Didrik. Asessori Ingebritsenillä oli erikoinen taipumus selittää kaikki vähänkin väärinkäsitystä synnyttävät sanat.

Mieliala kohosi, kuta myöhäisemmäksi yö kului ja kuta välkkyvämmäksi Jäämeri kävi. Huoneessa vallitsi tavaton kuumuus, koska ikkunoita ei käynyt aukipitäminen sääskien vuoksi.

Herrat heittivät senvuoksi takkinsa pois. Ja ihmeellistä! Oli kuin olisi takki ollut jonkinlaisena esteenä ihmisessä asustavalle välittömyyden tunteelle. Ainakin nyt tuli näkyviin, että heti kun istuttiin paitahihasillaan, tultiin herkemmiksi, naiivimmiksi ja saatettiin innostua sellaisestakin, mikä tavallisissa oloissa ei juuri kiinnitä huomiota. Puhe johtui kuin itsestään housunkannattimiin. Piispa valitti, ettei Tromssasta tahtonut saada oikein kunnollisia housunkannattimia: hänen oli täytynyt tilata omansa Kristianiasta. Mutta ne olivatkin sitten uljaat housunkannattimet: soljet niin leveät ja tukevat kuin nuuskarasian kansi ja keskellä upeileva kirjoitus: For Gentlemen.

Yksikään läsnäolevista ei ollut koskaan nähnyt sellaisia housunkannattimia, lukuunottamatta professori Krusenholtzia, jolla itsellään oli kerran ollut sellaiset, joiden solkiin oli painettu Afganistanin emiirin kuva. Ne olivat kyllä olleet hyvät — jo vain, mutta sittenkin hän puolestaan piti tuppivyötä parempana. Mutta nämä piispan olkaimet — ojaa! ne näyttivät kelpaavan. Professori Krusenholtz tutki niitä asiantuntemuksella ja antoi ne vierustoverilleen. Ne kulkivat kädestä käteen saaden yleisen tunnustuksen osakseen. Asessori Ingebritsen aikoi heti tilata samanlaiset itselleen — jos vain piispa sen salli. Oojah, piispalla ei ollut mitään sitä vastaan, hän antaisi vielä osoitteenkin. Notaari Linden olisi tehnyt myös mieli samanlaisia, mutta hän ei uskaltanut toivomustaan esittää. Asessori Ingebritsen ei ehkä olisi pitänyt sitä sopivana. Asessorille puhumatta hän taas ei uskaltanut niitä ostaa, hän ei kuitenkaan saisi pidetyksi niitä salassa. Ingebritsen näkisi ne saunassa — hän, Linde, kun oli saanut luvan käyttää asessorin saunaa — he kun tavallisesti aina kylpivät yhdessä. Linde päätti siis tyytyä kotitekoisiin housunkannattimiinsa. Ne oli kyllä tehty hänen rouvansa vanhasta alushameesta, jonka hän kerran oli Kristianiasta tuonut tuliaisiksi, mutta kangas oli kestävää, ja se oli pääasia. Notaari Linde oli käytännöllinen mies. — Muilla läsnäolijoilla oli vain tavalliset tuppivyöt, professori Krusenholtzilla kaikista pisin, hän kun oli tukevin joukosta.

Niin … niin. Todettiin, että ihmiskunnan kehitys meni eteenpäin. Ei ollut Aatamilla paratiisissa housunkannattimia … eikä housujakaan. Sehän nyt kyllä tiedettiin — näin teologiseurassa olletikin. Siirryttiin siis aivankuin itsestään keskustelemaan paratiisista ja ensimmäisistä ihmisistä. Mitähän kieltä he olivat puhuneet? Oliko veli Didrik, piispa, koskaan tullut sitä ajatelleeksi?

Abraham Kellonsoittaja esitti tämän kysymyksen.

Ei ollut Tromssan piispa tullut sitä kysymystä ajatelleeksi.
Kielimiehetkään eivät olleet siitä mielipidettään julkituoneet. Mitä
Edenin paratiisin paikkaan tuli, oli se yhtä hyvin saattanut sijaita
täällä Lappeassa.

Piispa nauroi kyynelet silmissä, ja toiset nauroivat myös. Mutta
Klemet Larssen teki naurusta äkkiä lopun.