— Kautta pohjoisnavan ja päiväntasaajan! huudahti hän. — Sitä kysymystä kannattaa vakavasti harkita. Tiedemiehet ovat todistaneet, että nämä pohjoiset maat ovat kerran kuuluneet kuumaan vyöhykkeeseen. Sapperment … vanhat maakerrostumat ja mammutinluut! Totisesti … täällä on vallinnut rehevämpi kasvillisuus kuin missään muualla.
Klemet Larssen oli innostunut. Hän mainitsi tunturijärviä, joiden pohjasta oli nostettu suunnattoman paksuja kantoja … monta herran penikulmaa puurajan pohjoispuolella. Selvä todistus siitä, että Lapissa oli aikoinaan vallinnut lämmin ilmanala.
Keskustelu sai uuden suunnan. Herra ties, mitä Lapissa oli ennen ollut, ja herra ties, mitä täältä nytkin löytyisi, jos tutkittaisiin, perusteellisesti tutkittaisiin. Mutta oliko täällä koskaan toimeenpantu mitään perusteellisempaa tutkimusta. Joo, kiitos ja kunnia … saapui insinööri Kristianiasta … vuori-insinööri … lainasi talosta perunakuokan ja painui tunturiin. Mitä hän sieltä löysi? Kissa! Jonkin kivenmöhkäleen, jossa oli vähän kuparia ja rautamalmia. Ei mitään muuta. Ei ollut äijällä vehkeitä … oikeita vehkeitä. Ja sitten sardiinilaatikot loppuivat ja sääskiä oli niin turkasen paljon. Ei, hän palasi Kristianiaan ja jätti hallitukselle kertomuksen. Malmia kyllä oli, mutta matalalta … niin säälittävän matalalta … paksummissa paikoinkaan ei maa malmikerrosten alla ollut enempää notkolla kuin hevosen selkä. Sen hän tiesi … vuori-insinööri, sillä hän oli ammattimies. Ja hän oli kulkenut tuntureilla ja muutamilla jängillä. Mutta sitä, mitä Lapin vuoret itse asiassa sisälsivät, hän ei tiennyt, ei aavistanutkaan. Herra varjele! Eikö täällä olisi malmia … täällä, missä magneettineula tuli hullupäiseksi melkein joka tunturissa ja missä ukkonen iski alas, niin että oli ihan hengenvaara? Hyvät herrat, miksi ei ruvettu todenteolla kaivamaan esille Lappean rikkauksia? Miksi ei muodostettu osakeyhtiöitä? Oh, koko Norjan kauppalaivasto saisi laskettaa tänne jonossa malmia noutamaan.
Mutta sitä ennen pitäisi saada parempi laituri.
— Kyllähän teidän laivasiltanne on hiukan alkuperäinen, lausui piispa hypistellen rinnallaan riippuvaa kultaista ristiä, jota hän ei ollut heittänyt pois papinkauhtanan mukana.
Sen myönsi Klemet Larssenkin. Mutta se oli Ruijan edustajan syy — tämä kun ei Kristianissa tehnyt muuta kuin hankki ostajia silliapajilleen. Totisesti, Lappea ei hyötynyt siitä hituistakaan.
Politiikka on aina vaarallinen keskustelunaihe ja uhkaa särkeä suloisen sovinnon. Sen huomasi kirkkoherra Larssenistakin. Hän veti papintakin yllensä ja ryhtyi selittämään Lapin ja varsinkin Lappean tarpeita. Hänestä tuntui, että hän piti esitelmää ministeriössä, ja häntä harmitti, että pääministeri kehtasi kuunnella häntä ylisillään.
Mutta Tromssan piispa huomasi, mikä vaara uhkasi pöytäseuruetta. Hän ei halunnut kuulla Lapin eikä Lappean tarpeista. Hänestä oli Lappea maailman kauneimpia paikkoja, ja hän saattoi jo melkein tosissaan sanoa, että Edenin paratiisi oli kerran sijainnut täällä.
Hän kohotti maljansa ja kääntyen Ruijan edustajan puoleen lausui juhlallisena:
— Me juomme maljan tulevan Ruijan edustajan Klemet Larssenin menestykseksi ja pyydämme häntä heittämään papintakin yltään.