Väkijoukko rannalla nosti huikean eläköön-huudon, kun Anders Dry morsiamineen astui veneestä maihin. Keisarintytär oli hento kuin ruiskukka ja kaunis kuin kesäinen päivä. Otsalla kimalteli kultainen vanne, josta säteili mitä ihanimpia jalokiviä ja harteilla hänellä oli kärpännahkainen kaulus. Kuusi pitsimyssyistä palvelijaa kulki takana hameenlaahustinta kannattaen.
Anders Dry oli pukeutunut polvihousuihin, valkoisiin silkkisukkiin ja tummansiniseen samettiseen hännystakkiin, jonka rintapielessä upeili korttelinpohjan kokoinen kultainen kunniamerkki. Kunnon jyykeäläiset eivät tahtoneet tuntea elatusisäänsä lainkaan, hänellä kun päälle päätteeksi oli valkoinen peruukki ja musta kolmikkokolkkahattu. Se oli varmaankin Arkangelin mallia, arvelivat jyykeäläiset, eivätkä he siinä vallan pahasti erehtyneetkään.
Anders Dry nosti hattua ja tervehti joka puolelle. Silloin valtasi väkijoukon huumaava innostus. Lakit lensivät ilmaan ja huudettiin:
— Eläköön Anders Dry, meidän rakas patruunamme!
Siihen vastasi pitäjän herrain kuoro:
— Eläköön hänen korkeutensa rouva Veronika!
— Eläköön! huusi väkijoukko niin paljon kuin kurkuista lähti.
Nyt astuivat herrat morsiusparin luo toivottamaan tätä tervetulleeksi, Tromssan piispa etunenässä. Viimeksi kätteli morsiusparia Abraham Kellonsoittaja kohottaen venekeulaisen huopahattunsa korkealle ilmaan ja vieden sen sieltä komeassa kaaressa alas sivu polvien.
Morsiuspari lähti nyt nousemaan rantatörmää väkijoukon seuratessa haltioituneena perässä.
Kartanon pihalla tapahtui konttorihenkilökunnan ja palvelusväen esittely. Se kävi muuten nuhteettomasti, paitsi että isäntärenki Jörgen sanoi 'terve-terve!' — mikä ei kuulostanut oikein hyvältä. Mutta Jörgen-renki oli kerta kaikkiaan sellainen mies, joka piti omat tapansa.