— Ainahan se joku…
Pieti ryiskeli ja täytteli piippuaan. Alkuun pitäisi päästä. Kovin ottikin kovalle tämä puhemiehen toimi.
— Me sitä ollaan vähän oudommilla asioilla, aloitti hän hetken vaitioltuaan ja sytytti piippunsa. — On käynyt tällä sisarenpojalla vähän yksinäiseksi olo, sen jälkeen kun äijäkin kuoli.
Oula Sarre täytteli myös piippuaan korvat hörössä kuunnellen puhemiehen esitystä.
— Ja aikahan se jo olisi Aslakillakin… Olisihan se jo saanut ennenkin tämän tempun… mutta se kun ei ole tullut.
Pieti räpytteli silmiään ja katseli sisarenpoikaansa, joka kulmat rypyssä odotteli jatkoa.
— Ei ole tainnut olla asiasta ennemmin puhetta, mutta nythän sopisi puhua.
Kun ei kukaan virkkanut mitään, paukautti Pieti vihdoinkin pään:
— Se tämä Aslak ottaisi akan ja pyytäisi tytärtäsi.
Se oli sanottu. Nyt sai Sarre puhua suunsa puhtaaksi.