Miehet puhaltelivat ja hörppivät, kallistelivat vateja ja puhaltelivat. Kuului tahdikas särpiminen, jonka säännöllisesti katkaisivat vain puhaltelemiset ja sokeripalojen rutina luisevien leukapielten välissä.
Ensimäisenä kerkesi Metsu-Piera.
— Aednag gitos! [Paljon kiitoksia!] sanoi hän pyyhkäisten peskinhihalla suutaan ja mulkoillen tyytyväisenä pyöreillä silmillään. — Naa-a, kiila sen heti kuulee uskottoman papin. Se saattaa kiila rempia muut raamatun paikat miten kuten, mutta iks paikka un, jussa hen tarttuu. Se un se Kolkaatan paikka. Siihen jee mias kuin riekku anshan, ei paase uli eik' impari. Mutta kristittu paappi mennee lepi kuin ei mithan. Mie satuin Kiistalhan, ku' tema paappi piti siellä raammatunsilituksen ja mie ajattelin, etta annas kattua, miten se paasee sen Kolkaatan paikan. Mutta hivin paasi, niin meni vain kuin ei mithan.
— Joo, sanoi Aslak, minä olen sen aina tiennyt. Mutta oikein selvästi näin sen silloin, kun hän isäukon ripitti. Siinä olisi tullut suolat suuhun uskottomalla papilla.
— Mainitsi se siitä kirkossakin, huomautti Kurun Heemi.
— Mitä hän sanoi?
— En niin tarkkaan muista… jotakin riettaan hengistä.
Vaiettiin hetkinen, jolloin ei kuulunut muuta kuin piippujen yksitoikkoinen kurina. Viimein virkkoi muuan penkillä lojuva nuori mies, jolla oli lakki silmillä:
— Onhan se riettaan voima suuri. Pannen kylässä kuuluu taas puukko liikkuneen. Ei kuulemma pysy paikoillaan, vaikka kuinka asetettaisiin. Liikkumaan vaan pakkaa.
Puhe suoltui uusille urille ja Aslak oli iloinen, että päästiin puhumasta isävainajasta, johon hän oli kuin sattumoisin tullut viitanneeksi. Haasteltiin näyistä ja ilmestyksistä, joita yksi ja toinen oli nähnyt; kerrottiin pienistä lapsista, jotka itkevät metsässä, mutta heittävät itkunsa, kun sanoo: 'Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen'. Melkein jokainen oli sellaista kuullut. Ne olivat kastamattomia lapsia, jotka olivat jätetyt metsään ja tuntureille kuolemaan, eivätkä päässeet rauhaan, ennenkuin saivat siunauksen. Yksi ja toinen kertoi kokemuksiaan ja yhä kummempia saatiin kuulla takkatulen hiljakseen riutuessa. Kahvit oli jo aikoja juotu. Heemin vaimo oli nostanut pannun uunin kupeelle ja torkkui jo karsinaloukossa. Hän oli jo niin usein kuullut nämä pykällysmiesten jutut, etteivät ne häntä enää huvittaneet.