— Vai niin. Kuulenpa, että olet käynyt papin luona. — Onko pappi kristitty? Mitä luulet, Aslak?
— Mikä ettei olisi? Tietysti on.
— Äläs, äläs, vai sinnepäin. Eipä olekaan, ei ei! — Vai kristitty!
Kyllä on jo kuultu, vaikka ei ole pitkää aikaa ollut. Sen tietää
Nikkekin, kristittyin vanhempain lapsi. Vai mitä, Nikke?
Poika muikisti suutaan ja katsoi hämillään vuoroin muoria, vuoroin
Aslakkia.
Nikke oli ollut äsken ulkona ja poltellut salaa tupakkaa toisten kylän poikain kanssa. Savukkeenpätkästä oli tullut riita ja Mäen Eero oli sen anastanut. Silloin oli Nikke turvautunut viimeiseen aseeseensa: hän oli kristittyin vanhempain lapsia, mutta mitä olivat toiset? Poronvarkaiden ja suruttomien! Silloin oli Mäen Eero vedonnut pappiin: hän ainakin oli kristitty. Sekös oli harmittanut Nikkeä, joka oli vesissä suin saanut katsella, kuinka toinen veteli viimeiset savut tupakan jäännöksestä. "Kristitty! No ei olekaan, ei, vaikka henki menisi!" Sen oli isoäiti, Rauna-muori sanonut, että ei! Ja toisten poikain oli täytynyt myöntää, että asia kävi vähän mutkikkaaksi, kun Rauna-muori oli siihen sekaantunut, — tuo teräväsilmäinen Rauna-muori, joka luki Laestadiusta joka pyhä ja tuli aina liikutuksiin seuroissa. Nikke oli tuntenut voiton kallistuvan puolelleen ja rientänyt oikopäätä kotiin kertomaan tapahtumasta Rauna-muorille, salaten tietysti tupakanpolton. Mutta nyt hänen oli kovin vaikea vastata muorin kysymykseen, koska sen yhteydessä johtui mieleen luvaton tupakoiminen. Hän näki parhaaksi heittäytyä lattialle ja yhtyä toisten leikkiin.
Muori nosti padan liedeltä ja pani jalkaniekka kahvipannun tulelle. Vai vielä tässä Rosto-Aslak puolustamaan papin kristillisyyttä!…
Aslak poltteli miettiväisenä eikä puhunut hetkiseen aikaan mitään.
Virkkoi sitten yht'äkkiä:
— Vaan jospa se pappi olisikin kristitty ja te muut väärässä. Sillä täytyy kai Rauna-muorinkin myöntää, että on suuri ero papin ja esimerkiksi Riuhta-Pieran välillä, joka "lainailee" poroja, niinkuin suruton lappalainen konsanaan?
— Älä, älä! Vai pissihaukan virkaan rupeat taas! Kuka se tässä elämässä on täydellinen? Huihai, ei pappikaan! — Aina sinä siihen elämään vetoat. — Mutta pääasia on tuntea syntinsä ja rukoilla anteeksi, niinkuin Riuhta-Piera tekee. Kyllä henki henget tuntee.
— Niin — lisäsi hän ja kohensi tulta takassa — synnintuntoon pitäisi sinunkin tulla, Aslak, ennenkuin mitta täyttyy.