Aslak ei vastannut mitään. Puhaltelihan vain savupilven toisensa jälkeen. Hänen täytyi itselleen tunnustaa, että hän pelkäsi jonkun verran Rauna-muoria. Sen puheet olivat niin kummallisia. Joka käynnillä hän sai kuulla "synnin mitasta", joka muka täyttyisi kerran. Pelkoon vaikutti vielä muuan uni, jonka hän pari vuotta takaperin oli nähnyt.
Hän oli ollut seisovinaan avaralla jängällä, jossa kasvoi hillankukkia ihan valkoisenaan. Hän asteli suopunki kädessä jänkää ristiin rastiin, ja kun hän katsahti taaksensa, huomasi hän, että jokainen askelen jälki oli veripunainen. Hillankukatkin, jotka olivat joutuneet hänen jalkainsa alle, olivat muuttuneet veripunaisiksi. Hän tarkasti kengänpohjiaan, mutta niissä ei näkynyt verta. Hän astui muutaman kerran koetteeksi, mutta tulos oli sama: jäljet olivat punaiset. Levottomana lähti hän silloin astumaan jängän toista laitaa kohti ja hän koetti kulkea niin suoraan kuin mahdollista. Sinne päästyään hän silmäsi taaksensa ja näki, että koko jängän toinen laita, josta hän oli lähtenyt, oli kerrassaan muuttanut väriään: se hohti kauttaaltaan verenkarvaiselta. Hän huomasi, kuinka jalan jäljet levisivät ja yhtyivät toisiinsa, värjäten kukkamättäätkin punaisiksi. Viimeisiä jalanjälkiä myöten tulvasi punainen aalto hänen luoksensa. Hän koetteli mätästä jalkainsa juuressa, käsi tahraantui vereen. Silloin kuuli hän kolean äänen huutavan: "Kun koko jänkä on punainen, silloin on Aslak Roston synnin mitta täysi!" Siitä säikähti hän niin, että lähti hätääntyneenä juoksemaan jängän reunaa pitkin niin paljon kuin jaksoi. Kohisten tuli punainen aalto hänen kintereillään. Silloin hän huomasi, että metsän reuna oli aivan vieressä. Hän otti siis vauhtia ja hyppäsi metsään. — Hengästyneenä ja puolipyörryksissä katseli hän edessään olevaa jänkää, joka hohti verenkarvaisena, minne hän vain silmänsä loi. Hillankukat olivat vielä punaisempia kuin mättäät, joissa ne kasvoivat. Ne heloittivat kuin tummat veritäplät vaaleammanpunaisella kankaalla. Punaista, ylt'yleensä vain punaista. — Aslakkia kauhistutti niin että hän värisi. Hän ei tahtonut saada silmiänsä irti tuosta kamalannäköisestä jängästä. Katse kiersi sitä kuin lumouksissa. — Yht'äkkiä Aslak huomasi, että yksi kukka jängän laidassa oli vielä jäänyt valkoiseksi ja samassa hän tunsi, että jos hän siihen koskettaisi, muuttuisi sekin toisten kaltaiseksi — ja silloin tulisi tuho. — Siihen hän oli herännyt.
Rauna-muorilla oli kahvi valmiina ja hän kehoitti Aslakkia ottamaan. Aslak astui pöydän luo ja huomasi, että toinen kupeista oli vähän vailla; toisella sen sijaan tulvehti kahvi lautasellakin. Vaistomaisesti otti hän vajavamman kupin eikä tiennyt itsekään, minkävuoksi.
— Se oli minun kuppini, sanoi Rauna-muori. — Tuo toinen oli sinulle.
— Minä join jo pappilassa…
Hän ryyppäsi kupin kiireesti ja nousi lähteäkseen. Rauna-muori kiiruhti täyttämään kuppia uudelleen, mutta Aslak kielsi.
— No mikä sinuun nyt meni, kun ei kahvi kelpaakaan?
— Enpä häntä… on sitä juotukin.
Hän sanoi hyvästit ja Rauna-muori huusi perään:
— Tule illalla seuroihin!