— Odotetaan poroisäntää. Hän lupasi lähteä yhteen matkaan.
Tuokion kuluttua häämötti järvellä musta piste, joka läheni kirkonpuoleista rantaa. Sieltä ajoi poroisäntä.
Lappalaiset valjastivat poronsa ja odottelivat ajohihna kourassa poroisäntää, joka juuri saapui rantaan. Hetkisen päästä oli hän miesten luona ja tervehti:
— Huomenta! Täälläkö ollaan jo lähdössä?
— Huomenta, huomenta! Joutuahan pitäisi. Poroisäntä oli lyhyenläntä, tummapintainen mies, yllä vahva pöykkyri [täysikasvuisen poron taljasta tehty peski] ja päässä tavallinen lantalaisnaapukka. Hän nautti suurta luottamusta lappalaisten kesken järkevyytensä ja tyynen esiintymisensä vuoksi.
Miehet hyppäsivät ahkioihin ja antoivat mennä. Samassa ilmestyi Kurun
Heemin vaimo tuvan portaille ja huusi:
— Aslak, kahvipussisi jätit! Aslak palasi takaisin.
— Vanhuusko sinulle jo tulee, kun et muista kapineitasi? nauroi eukko.
— Tiesi vain. Ei tuokaan ole monesti tapahtunut, vastasi Aslak tukkiessaan pussia ahkion keulassa olevaan laukkuun.
— Taitaa olla pahan edellä…