— Heittäkää hiiteen, miehet! huusi poroisäntä. — Haastakaa sitten, kun on pykällyksestä keritty, niin paljon kuin haluatte, mutta nyt ei.
Aslak kiroili ja sadatteli ja uhkasi nostaa hirmuisen kanteen tällaisesta törkeästä kunnianloukkauksesta.
Vetomiehet ryhtyivät jälleen työhönsä. Taas singahti suopunki ilmassa ja poro tuli veräjästä ulos niin että lumi tuprusi.
— Roston! huusi merkintuntija.
— Tarkasta, baergalak, tarkasta korvia! Ehkä se nyt on sinun! huusi
Aslak ja pui nyrkkiä norjalaiselle.
— Siivolla nyt, että saadaan tehdä työtä! komensi poroisäntä. — Jos
Aslak ei ole hiljaa, niin minä keskeytän koko toimituksen.
Aslak vetäytyi syrjemmäs ja seurasi pahaenteisen näköisenä toimituksen kulkua.
Vetomiehet vaihtuivat ja poro poron perästä siirtyi alakaarteeseen. Seyrisvaaran Mikkola tarkkasi jokaista Roston-merkkistä, mutta ei yhtään epäilyttävää korvaa tullut näkyviin. Hänen noloutensa kasvoi ja jonkun ajan kuluttua hän vetäytyi muutamalle kahvinuotiolle ja rupesi katselemaan eväitään.
Lyhyt talvinen päivä oli kulahtanut loppuun, kun pykällys päättyi. Puolitoistatuhatta poroa oli siirtynyt alakaarteeseen. Runsaasti toinen verta oli vielä jälellä seuraavaksi päiväksi. Kun oli huutokaupalla myyty päivän kuluessa kerääntyneet peurakorvat [peurakorva = poro, jonka korvissa ei ole minkäänlaista merkkiä] ja tuntemattomat merkkiporot sekä valittu paimenet yön ajaksi kaivamaan laskettavia luettuja poroja varten, lopetettiin toimitus. Vetomiehet palasivat hikisinä ja väsyneinä nuotioilleen, joiden kyljissä pian kiehuivat mustapintaiset kahvipannut.
— Aslak Rosto on rehti mies, kehuskeli poliisi poroisännän nuotion ääressä. — Ei yhtään väärää merkkiä koko päivänä.