Aslak heittäytyi nuotion ääreen ja joutui istumaan Salkko Hukan viereen.
— Hei, Salkko, mitä murjotat? Eikö ole puhdas omatuntosi?
— Tutkihan omaasi vain äläkä huolehdi muista.
— Vai niin, vai sillä päällä olet. — Mutta poliisin raudat jäivät käyttämättä, hah, hah! Olisihan se ollutkin somaa, jos Aslak Rosto olisi lähtenyt raudat käsissä vanhalta pykällyskaarteeltaan.
Hän tuhersi tulta piippuunsa ja lallatteli juopuneen äänellä:
— Pai-su-nut ne-po, van-hus se as-te-lee pal-kis-ta pit-kin…
— Poliisi, näytähän rautojasi, ovatko ne samat, jotka riippuvat lensmannin kamarin seinällä. Näytähän, en ole ennen uskaltanut niihin koskea, ihminen kun on syntinen, mutta nyt haluaisin niitä vähän lähempää katsella.
Poliisi kaivoi laukustaan käsiraudat ja hänen katseessaan oli omituinen loiste, kun hän ojensi ne Aslakille.
Tämä otti ne ja katseli joka puolelta.
— Voi taivas niitä kruunun kapineita! Vai tuommoiset ovat! Terästä… tietysti… eipähän muuten. Hih, pojat, miltä näyttäisi?