— Vai mainitsi… Mutta kuulehan! Mihinkähän ovat pojat panneet ne isommat länget? Nyt ne olisivat tarpeeseen, sillä me lähdemme Laimioon aivan tuossa paikassa.
Aslak ei halunnut kuulla enempää. Vai oli pappi puhunut synnin mitan täyttymisestä. Niin, miksikäpäs ei. Hän olisi vain halunnut tietää, missä äänilajissa pappi oli saarnannut vanhasta "väärtistään".
Hän oli todella ollut papin ystävä. Ainoa, missä hän kaikesta vääryydestään huolimatta ei koskaan ollut vilpistellyt, oli ystävyys pappia kohtaan. Hän oli heti ensi näkemältä mieltynyt tähän pappiin. Olihan hän sellainen avomielinen, hauska mies. Ei yhtään sellainen tungettelija kuin entinen ainaisine parannussaarnoineen. Hän, Aslak, oli puolustanut pappia joka tilaisuudessa. Hän ei ollut saattanut kärsiä, että ymmärtämättömät ihmiset olivat papin kristillisyyttä penkomassa joka tilaisuudessa. Ei, hän oli puolustanut pappia eikä ollut suvainnut häntä parjattavan… Ja nyt oli pappi saarnannut hänestä… puhunut tietysti hänen suuresta lankeemuksestaan… ja katkerasti katunut, että oli ollut ollenkaan tekemisissä sellaisen miehen kanssa kuin Aslak Roston… poronvarkaan ja heittiön!
Hän oli koko eilisen päivän odottanut, että pappi olisi tullut väärtiään katsomaan. Niin hän oli ajatellut ja vaistomaisesti tuntenut, että sillä käynnillä olisi saattanut olla ratkaiseva merkitys. Ehkäpä se olisi merkinnyt Aslak Roston, suuren poronvarkaan kääntymistä. Mutta turhaan hän oli odottanut. Ei ollut pappia kuulunut, ei näkynyt.
Aslakista tuntui yht'äkkiä niin peräti vastenmieliseltä ajatella pappia. Hän koetti heittäytyä penkille pitkäkseen, mutta sekin oli kovin hankalaa, sillä selän taakse kahlehditut kädet olivat tiellä. Hän kääntyi kylelleen ja koetti nukkua, mutta pienimmästäkin liikahduksesta kalahtivat jalkaraudat niin ilkeästi. Hän painoi silmänsä umpeen ja koetti olla aivan liikkumatonna, mutta juuri kun hän oli vaipumaisillaan uneen, herätti hänet poliisin töykeä ääni:
— Soh, Aslak, syömään! Me lähdemme tästä heti Laimioon.
Tunnin perästä, juuri kun pastori oli noussut päivällispöydästä ja kävellyt virkahuoneeseensa, ajoi poliisi Aslakin kanssa pappilan pihan läpi. Aslak ei katsonut sivuilleen. Hän huomasi kyllä, että virkahuoneen ikkunassa seisoi joku, mutta hän ei kääntänyt päätään. Hän arvasi, että se oli pappi.
Kurun Heemin talon pihalle oli kerääntynyt alapään akkoja iso joukko, kun poliisi vankeineen ajoi siitä läpi. Akat olivat kiihdyksissään ja huusivat haukkumasanoja poliisille.
— Joko sai kruunun hukka kerrankin mieleisensä paistin?
— Rietas periköön sinut, nimismiehen renki!