— Hän taitaa sittenkin olla kristitty…
XVII.
Oli jouluaattoilta.
Täysikuu heloitti yli laajan erämaan. Etelässä hohtivat Suomen-puoleiset tunturijonot pitkänä, epätasaisena selkänä, josta siellä täällä kohosi joku keronnokka. Pohjoiseen päin aukeni laaja järven selkä, josta ei ollenkaan erottanut, missä se yhtyi sitä rajoittavaan jänkään. Koko tuo aukea ala oli yhtenä, huikaisevana valkeana lakeutena, joka loppui vasta tuolla, missä matala koivumorosto reunusti Kelotunturin kupeita. Sen kuun valossa uinuva kylki kohosi aivan vastapäätä Oula. Sarren kotaa, joka savusi äskenmainitun järven eteläpäässä.
Kodassa kiehui parasta aikaa illalliskeitto. Maria-emäntä kyyhötti polvillaan kodan vasemmalla puolen, silloin tällöin kurkistaen kiehuvaan pataan. Hänen päässään oli uusi myssy, jonka korvukset olivat käpristyneet ulospäin ja nauhat solmeamatta, aivan kuin olisi se pilanpäiten päähän pistetty. Maria oli nuoruudessaan palvellut kirkonkylän voudilla ja siellä oppinut tuon herraskaisen tavan panna jouluaattona puhtaan myssyn päähän. Mutta sepä olikin melkein ainoa, mitä Maria muisti herrastavoista. Lastensa ulkoasuun hän ei ollut tehnyt minkäänlaisia muutoksia. Samoin oli kodan perällä loikova miehensäkin jäänyt tavalliseen arkipukuunsa, nukkavierupeskiin ja haalistuneeseen lakkiin. Siellä hän makaili piippuaan poltellen, sylkeä pihautellen valkeaan.
Lapset istuskelivat kodan seinustalla illalliskeittoa odotellen. Nilsa, vanhin lapsista, leikitteli taljakululla makaavan koiran kanssa, hivutellen nutukkaansa kärellä elukan kuonoa. Tämä piti sen aluksi hyvänä ja murisi tyytyväisenä. Mutta kun Nilsa heilutti jalkaansa yhä rohkeammin, tapasi koira siitä kiinni ja murahti äkäisesti.
— Eikö Nilsa muista, että nyt on joulu-aatto? nuhteli äiti Maria silmäten tuimasti poikaansa.
Nilsa painoi leukansa peskinkauluksen sisään ja veti polvensa koukkuun kuin hillitäkseen jalkaansa. Mutta asento oli epämukava ja vähitellen solui jalka suoraksi jälleen. Nilsa ei jaksanut vastustaa kiusausta, vaan töykkäsi nukkuvaa koiraa kuonoon, josta oli seurauksena, että eläin murahti äskeistä äänekkäämmin.
— Sinut, poika, vielä joulustaalo korjaa, kun et malta pysyä siivolla! torui äiti Maria uudelleen. — Niin käy sinulle vielä kuin Turkitamvaaran väelle.
Nilsa painoi leukansa yhä syvempään peskinkauluksen sisään ja punastui. Ohoh! Pahallapa äiti uhkasi! Hän silmäsi sisaruksiaan, jotka pelokkaan näköisinä kyyköttivät kodan lattiarisuilla.