— Eihän Lasse pelkää, jos aedne kertoo joulustaalosta?
— Eeh.
— Aedne, kerro nyt, kerro nyt heti! Ei Lasse pelkää. Kerro Turkitamvaarasta myös, pyyteli Jussa ja hänen silmänsä loistivat innostuksesta.
— Na nuu [No niin] alkoi äiti Maria. — Oli jouluaika ja vanhemmat olivat ajaneet kirkolle ja jättäneet lapset ja palvelijat kotia ja niiden mukana samaan kotaan kuuluvan vanhan vaimon, jolla oli lapsi ja koira. Tulipa niin sitten ensimäinen joulupäivä. Silloinkos alkoivat lapset taajoa [meluta] jos jollakin tavoin. He kilisyttivät poronkelloja, joikkasivat ja hakkasivat puita. Muutamat leikkivät häitä, toiset olivat olevinaan palvelijoita ja lapsia; ottivatpa muutamat kiinni koiran ja teurastivat sen porona, mukamas. Silloin tuli vanha vaimo ja torui telmijoitä: 'Älkää taajoko, tahi muuten käy hullusti!' Mutta lapset eivät totelleet. Vanha vaimo sitoi silloin lapsensa ja koiransa kiinni, etteivät ne pääsisi toisten joukkoon.
— Tulipa niin ilta ja lapset panivat nukkumaan. Silloin tuli Staalo kuun hahmossa. Vanha vaimo pelästyi ja kätki osan lapsista patojen alle, osan kiisoihin, piilottipa muutaman koirankupinkin alle, mutta itse hän pakeni lapsineen metsään. Staalo läheni kuun hahmossa, laskeutui kaatokoivuröykkiölle, siirtyi siitä kotaseipäiden päähän, niin siitä savureiälle ja siitä hiljan hiljaa keitinpuulle, ja katseli suurilla kirkkailla silmillään alas kotaan. Jonkun aikaa siinä kyyhötettyään laskeutui se alas tulisijan ääreen ja rupesi katselemaan, missä lapset olivat. Ahaa, jopa se huomasikin heidät: veti yhden esille padan alta, toisen koirankupin alta ja heitti pataan, jossa alkoi heitä keittää tehtyään ensin suuren tulen. Ne, jotka olivat kiisoissa, staalo surmasi sinne puhaltaen avaimen reiästä tuhkaa, niin että lapset tukehtuivat.
— Yöllä huomasi vanha vaimo tulen loimon ja arveli talonväen palanneen kirkolta. Hän hiipi silloin kodalle ja tirkisti ovenraosta sisään. Mutta kauhistus, kuinka hän säikähti nähdessään staalon istua kököttävän tulisijan ääressä ja hämmentävän pataa, josta näkyi lasten käsiä ja jalkoja. Staalo katsahti ovelle suurilla kirkkailla silmillään ja kysyi: 'Mihin sinä olet matkalla?' Vanha vaimo vapisi niin, että oli siihen paikkaan lyyhistyä, mutta jaksoi kuitenkin vastata: 'Minä tein pikku kierroksen hakeakseni puita, että voisin tehdä tulen.' Silloin sanoi staalo: 'Sinun pitää muuttaa heti, kun tulee arki.' Äiti Maria keskeytti silmätäkseen pataa. Hän nosteli kapustalla kohoksi höyryäviä lihakappaleita nähdäkseen, olivatko ne kypsiä. Jussasta tuntui, että äiti oli staalo, joka keitti lapsia padassa. Hui! Häntä pelotti, vaikka hän ei uskaltanutkaan sitä tunnustaa.
Äiti Maria katseli lapsia. Siinä ne istuivat silmät pyöreinä ja kasvoilla jännittynyt ilme. Pikku Lasse tirkisti tuon tuostakin reiästään kuutamoiseen yöhön, ja hänen pyöreät, ruskeat silmänsä olivat aivan kosteat jännityksestä ja täynnä outoa kummastelua. Tuon tuostakin hieraisi hän niitä pikku kämmenselällään saadakseen ne vetreämmiksi.
— Pelottaako Lassea? kysyi äiti.
– Eh.
Pikku mies katsoi häntä ja räpäytti silmiään.