— En minä tiedä. Sanovat hänen varastaneen Hukka-Salkon| poron.
Anni pyyhiskeli silmiään ja koetti tyyntyä.
— Mikähän poro se on ollut? kysyi Oula ja kynsi päätään. — Sanoivat Aslakilla olleen taljan ahkiossaan, silloin kun hän kosiomatkalla kulki. Sanoivat siinä olleen Hukka-Salkon merkin.
— Se se luultavasti on.
— Nimismieskö vangitsi?
— Niin…
— No on se sellainenkin nimismies, harmistui Oula Sarre. — Ei tämä meidän "länsy" ole vielä koskaan niin joutavaan ryhtynyt. Ottaa lappalainen niestaporon [eväsporon], mistä saapi eikä siitä kukaan kanna. Ja jos kantaakin, ei meidän länsy ota sellaista kuuleviin korviinsakaan.
Oula Sarrea suututti. Joutava oli Suomen virkakunta. Sen hän oli aina sanonut.
Mutta äiti Maria ei saattanut ottaa asiaa yhtä keveästi. Hänestä oli onnettomuus suuri ja vakava. Illallista laittaessaan hän jo katui, että oli Anni Aslak Rostolle annettu. Jos olisi otettu Nils Rasmussenin kosinta huomioon, niin siellä nukkuisi nyt Anni Nilsin vieressä komeassa hirsitalossa Suuvuonon suussa, sen sijaan että nyt värjötteli yksin murheessaan. Mutta ei ollut Anni Nilsistä huolinut, kun tämä katsoi kieroon. Niinkuin mies olisi vielä sillä pilassa…
Äänettömyyden vallitessa syötiin illallinen.