IV.
Suujoen suussa, Suuvuonon pohjukassa kuhisi markkinaväkeä kuin mehiläisiä suuressa mehiläispesässä. Lappalaisia tungeskeli joka paikassa, alkaen jokisuuhun pystytettyjen kauppapöytien äärestä vähän ylempänä joenrannalla olevien talojen pihoihin saakka. Väkeä oli runsaasti ja markkinailon pitäjiä paljon. Varsinkin markkinapaikan laiteilla, mihin kyläpoliisin järjestystä valvova silmä ei aina ulottunut, teuhasivat lappalaiset pulloineen, hypellen yhdessä kimpussa niin että siljo tömisi. Sieltä kuului vähä vähä hihkumista, joikkausta ja käheä-äänistä mekastusta.
Salkko Hukka Tenomuotkasta ajeli kauppakojujen välissä, keskellä tiheintä väkijoukkoa, sakeasarvisella härällään. Poro hypähteli arkana sinne tänne ja ihmiset syöksähtelivät syrjään teutaroivan elukan tieltä. Väkijoukosta kuului naisten kiljahduksia ja miesten kirouksia, kun he äkäisinä toruivat humalaista ajomiestä. Mutta Salkko ei välittänyt kiljahduksista eikä kirouksista. Tempasi vain hihnasta ja pakotti pelästyneen ajokkaan eteenpäin.
— Salmon Salkko, houkka poika, koko maailman houkka, tosi juoppo. Voiaa naa-naa… Ei oo vieläkään niin köyhä, kuin te toivotte…
joikkaili hän ja löi härkää hihnalla selkään.
Kyläpoliisi oli huomannut lappalaisen puuhat ja juoksi paikalle.
— Et sinä saa täällä ajaa! huusi hän ja tarttui poron sarviin.
Ajaa ihmiset nurin ja repii vaatteet tuolla sarvipäällään, toruttiin väkijoukosta.
Salkko kömpi ahkiosta ja hänen kuparinvärisillä kasvoillaan oli itsetietoinen ilme.
Minä olen maksanut, sanoi hän nikotelleen. – Viisi kruu—nua, hik…