Vanhus totteli kehoitusta ja siirtyi poikansa luo. He aterioivat hetken aikaa äänettöminä, kunnes vanhus kysäsi:
— Oletko jo ostanut jauhot?
— Olen. Aslak muikisti hermostuneesti suutaan.
— No hyvä. Saitko helpolla?
— Sain. — Hän sanoi sen melkein ärjäisten,
— Niin vain. Larssen antaa meille helpolla. Larssen helpottaa meille… Kuule, minä menen illalla seuroihin. Vanhus katseli häntä nöyrästi, kuin anteeksipyytäen.
— Vai niin.
— Niin, Ylitalossa on seurat. Outa-Jussa pitää. Täälläkö hänkin on?
— Täällä tietysti… täällä missä on kansaa… kristillisyyttä julistamassa.
— No niin, no syöhän nyt vain.