Isä ja poika aterioivat. He olivat hyvin toistensa näköiset. Saattoi helposti huomata, että isä oli nuorena ollut kookas ja ryhdikäs mies, vaikka vanhuus oli jo hartiat kumaraan painanut. Nenä oli samanlainen molemmilla, suora ja kaunismuotoinen, otsa samoin. Mutta silmissä oli erotus. Isän silmät olivat harmaat, pojan taas mustat, kiiltävän mustat.
Aterian jälkeen Aslak lähti ulos. Oli jo pimeä. Hän päätti nyt toimittaa Salkko Hukan jauhopussin takaisin. Hän ei saanut rauhaa, ennenkuin se oli paikoillaan.
Hän nouti kauppiaan kyökistä avaimen ja meni vajaan. Siellä oli pussi muiden tavaroiden joukossa. Hän veti sen esiin ja asetti kainaloonsa ja lähti hiipimään naapurin pihaan. Siellä olivat Salkko Hukan raitoahkiot edelleenkin kaivon vieressä. Aslak heitti pussin muutamaan sellaiseen ja poistui nopeasti.
Ei ollut sattunut ketään pihalle, joten kaikki oli käynyt hyvin. Hän huokasi syvään kuin suuren painon alta päässyt, sulki vajan oven ja palasi pirttiin.
Siellä heittäytyi hän penkille pitkäkseen ja vaipui pian uneen.
Kun hän heräsi, oli jo myöhäinen ilta. Hän kysyi takan kupeella loikovalta isäntärengiltä, eikö isäukko ollut palannut seuroista.
Ei ollut palannut. Sinne oli mennyt koko talon väki, rouvasta karjakkoon saakka. Kauppias yksin oli kotona.
Aslak ajatteli jo lähteä kauppiaan luo hieromaan kauppoja riekoista, joita hän ei vielä ollut myynyt, kun samassa joku ajoi pihaan. Hän kuuli, kuinka ahkio kolahti tikapuihin niin että pirttin seinä tärähti.
Hän jäi odottamaan nähdäkseen, kuka tulija oli. Hän saikin sen nähdä heti, sillä ovi temmattiin auki ja Aslakin renki, Niila, astui sisään, yltäpäätä kuurassa. Hän huomasi isäntänsä ja viittasi hänet ulos.
— Mikä hätänä? kysyi Aslak tultuaan pihalle.