— Olen kolme kertaa, kahdesti Suuvuonon markkinoilla ja kerran
Pahtatunturilla. Pitkä, silmäpuoli, luiseva mies… kömpelönnäköinen,
mutta kuuluu silti olevan liukas liikunnoissaan, kun tarve vaatii.
Satuimme vastakkain Pahtatunturin kurussa…
— Mitä tuo sanoi?
— Ei mitään. Teki vain hiljaisen "buore baeiven" [hyvää päivää] ja ajoi ohitse.
Keskustelu katkesi. Miehet lopettivat ateriansa ja laittautuivat jatkamaan matkaa. Lyhyt, talvitien päivä oli jo pimennyt, kun he hyppäsivät ahkioihinsa ja hävisivät koivurisukkojen sekaan äänettömälle vuomalle.
* * * * *
Pienen mäen laidassa, kahden tunturin välisellä aukeamalla makoili Kummajärven Salkko poikansa kanssa. Iso nuotio palaa loimotti heidän välissään, sulaten hiljalleen lunta ympäriltään. Se oli kaivautunut mäen rinteeseen saakka ja valaisi kirkkaasti lumella loikovien miesten kasvot. Salkko venyi puolinukuksissa ja hänen suupielessään roikkui sammunut piippu. Ahavanpuremat kasvot olivat karkeat, nenä pitkä ja käyrä, ja ruokkoamattomat viikset riippuivat velttoina alaspäin. Poika oli myös pitkäkasvuinen kuin isänsäkin, laiha ja kalvakka. Silmät paloivat syvällä päässä ja niiden katse oli arka ja vilkuileva. Vähän matkan päässä, mäen ja sen pohjoispuolella olevan pitkulaisen harjanteen muodostamassa notkelmassa paloi toinen tuli, jonka ääressä kyyhötti puolikasvuinen poikanen. Se oli Salkon toinen poika, joka koirien kanssa paimensi notkelmassa kaivavaa ryöstötokkaa.
— Huono yöpaikka tämä, virkahti poika siirtäen kuohuvan kahvipannun loitommas nuotiosta.
— Meidän tulemme näkyy ainakin puolen penikulman päähän.
Salkko havahtui, puraisi piipun tiukempaan leukapieliensä väliin ja murahti:
— Mitäpä se haittaa, vaikka näkyykin. Kenenkä luulet täälläpäin liikkuvan? — Sitäpaitsi ei sen pitäisi kovin kauas näkyä. Tässähän on risukkoa kasvavaa tievannyppylää ylt'ympäri, lisäsi hän kömpien polvilleen.