— Älä ole niin varma. Ei olisi Aslak Roston työksi kumma, jos hän olisi niskassamme ennen aamua.
– Mahdotonta! Semmoista härkää ei ole kellään, jolla ajaisi meidät kiinni ollessamme ainakin runsaan vuorokauden edellä.
Poika ei vastannut; kaatoi vain kahvia kuppeihin ja kehoitti isäänsä juomaan.
— Saat mennä käskemään Iiskoakin kahville, lausui Salkko, ottaessaan vastaan tarjotun kupin. — Mutta juohan nyt itse ensin.
Poika hörppäsi neljä kuppia yhteen menoon, laski kuppinsa kinoksen reunalle ja nousi suksilleen.
Tuokion kuluttua ilmaantui nuotiolle nuorempi poika, hinterä, viidentoistavuotias miehenalku, jolla oli aikamiehen peski päällä ja suuri lapinlakki syvässä korvilla. Tarttuen kinoksen reunalla olevaan joutilaaseen kahvikuppiin laski hän sen ujostelematta täyteen.
— No? murahti Salkko kysyvästi ja tarkasteli poikaa sivusta päin.
— Makaavat, vastasi tämä ja hörppi kahvia huulet pitkällä.
— Ovatko kaivaneet?
— Kyllä. Nyt märehtii joka sorkka. — Muuten olisivat koko rauhallisia, mutta muuan valkoinen kosotus [viidennellä vuodella oleva poro] pyrkii villimään koko elon.