— Kymmenen poron lihat, ihan verekset…
— Jaa, jaha… Mutta eihän siitä ole pitkää aikaa kun ostin sinulta satakunta.
— No eläähän sitä täytyy minunkin, sanoi Aslak leveästi hymyillen.
— Sinä olet rohkea poika. Katso vain, ettei sinulle taota vielä nilkkarautoja, hah, hah!
Silloin ne taotaan teillekin, nauroi Aslak ja hänen valkeat hampaansa loistivat. — Yhdessä me seisomme ja yhdessä kaadumme. Vai mitä, Vankka?
— En minä aio sinun kanssasi kaatua.
Kauppias avasi kassakaappinsa ja kaupat sovittiin. Aslak sai puolitoistasataa kruunua. Hän tahtoi kahtasataa, mutta kun kauppias väitti tämän kaupan kuuluvan epävarmoihin liikeyrityksiin, ei hän suostunut niin paljoa maksamaan. Ja kun vielä otettiin huomioon, että Aslak oli saanut lihat niin "halvalla", piti sadassaviidessäkymmenessä olla riittävästi.
Vankka lupasi panna raidot ensi yönä liikkeelle ja Aslak nousi lähteäkseen, saatuaan tavalliset kaupantekiäisryypyt.
— Muusta ei ole pelkoa, jos eivät vain Kummajärven miehet osu purnuille. Silloin menivät lihat paremmille markkinoille, huomautti Aslak ovessa. — Tenomuotkan nimismiehellä on kyllä hyvä vainu, mutta hän on rajoilla parastaikaa.
— Kummajärven Salkko on Könkään markkinoilla, tiesi Vankka.