— No sitten ei muuta kuin ann' mennä vain! sanoi Aslak ja teki merkitsevän liikkeen kädellään.
Hän sanoi hyvästit ja astui ulos. Kauppiaan poika seisoi hänen poronsa vieressä ja hakkasi rikki jäätynyttä jäkälälimppua. Toiset pojat olivat jo kaikonneet pois eikä pihalla näkynyt ketään.
Aslak ryhtyi valjastamaan poroaan ja kauppiaan poika katseli ihaillen hänen komeita ajovehkeitään. Varsinkin ajovyö miellytti häntä suuresti, sillä siihen oli neulottu pieniä messinkikulkusia, jotka kilisivät pienimmästäkin liikahduksesta.
— Sanoivat sinua "Rosvo-Aslakiksi", mutta minä ajoin pakoon joka sorkan, lausui poika miehekkäänä.
Aslak katseli hämmästyneenä poikaa ja murahti:
— Vai niin. Kuka se semmoista sanoi?
— Toiset pojat, papinpoika etunenässä, mutta minä puolustin sinua.
Sanoin, että sinä olet meidän papan väärti, etkö olekin?
— Olenpa tietenkin. Vai sanoi papin poika niin.
— Sanoi, mutta mitäpä hänestä. On kuullut isältään, jolla ei ole enemmän pyhää henkeä kuin nautasonnilla. Mutta meidän pappa onkin kristitty, eikö olekin?
— Onpa tietenkin, sanoi Aslak ja kääräsi ajohihnan käsivartensa ympärille.