— Pian ovat täälläkin! huusi Niila vastaan ja heitti kiinni ohitse tolvaavan [Tolvata = juosta pitkin askelin] nulpon. Suopunki luisti läpi, mutta hetken päästä sai Niila sen ansaan ja kiskoi aituukseen. Hänkin oli kerinnyt.
Rengit palasivat kotaan. Siellä istui vanha Rosto allapäin ja kalusi luuta. Aslak loikoili posjossa [kodan peräpuoli] ja imeskeli piippuaan.
— Joko tulivat? kysyi hän ja kohottautui vähän.
— Jopa, vastasi Antras venäyttäen ja heitti suopungin kodan nurkkaan.
— Paljonko on?
— Meidän puolella on kuusitoista.
— Entä Niilan?
— En lukenut. Siinä He kymmenen paikkeilla. Vanha Rosto heitti luun koiralle ja virkkoi:
— Olisivathan nuo saaneet olla… sen vertaset.
— Mitä? kivahti Aslak. — Tarvitsee meidänkin kerran myydä, kun lihalla on hyvä hinta. Suuvuonon Larssen lupasi kuusikymmentäviisi äyriä kilosta paistit poisluettuina. —