— Miten sinä sillä lailla? ärjäisi Aslak ja hänen taikauskoisen mielensä valtasi outo aavistus: tuo merkitsi vanhuksen kuolemaa.
Hän pyyhkäisi otsalle valahtaneita hiuksia syrjään ja lisäsi:
— Pitää huolellisemmin istua päälle, ettei pääse ryöstämään irti…
Hän sanoi sen hillitysti, väräjävin äänin. Niila mutisi jotakin vastaukseksi ja painoi poron päätä, joka vielä liikahteli.
Pian olivat porot teurastetut, nyljetyt ja lihoiksi laitetut.
Aslak pyyhki puukkonsa ja pisti sen tuppeen. Häntä väsytti. Hän antoi rengeille määräyksen lihojen korjaamisesta ja kuormain laitosta. Ylihuomenna piti lähdettämän Ruijaan.
Hän lähti astumaan kodalle, mutta pysähtyi muutaman askelen perästä ja katsahti taaksensa. Silloin säpsähti hän yht'äkkiä: hänen askeleistaan oli jäänyt punaisia jälkiä siljolle. Hän muisti unen, jonka hän kerran oli nähnyt ja tunsi, kuinka veri kuumana hyökkäsi päähän. Hän tarkasti nutukkaansa pohjia ja huomasi helpotukseksensa, että hän oli astunut vereen.
Mieli jonkun verran oudon tunteen vallassa ryömi hän kotaan.
X.
Aavemaisena lepää suuri Suolovuoma kuun kelmeässä valossa.