Aslakin ajatukset vilkastuivat. Hän muisti poikasena kuulemansa kertomuksen lappalaisesta, joka oli elänyt suuren herätyksen aikana. Hän oli ollut mainio poronvaras eikä ollut välittänyt papin saarnoista eikä kehoituksista niin ikään mitään. Muutamana iltana hän oli ollut kirkolla seuroissa juopuneena ja pappi oli puhunut hänelle parannuksen tarpeellisuudesta. 'Tee parannus, Oula, ennenkuin on liian myöhäistä!' oli pappi varannut. 'Voit huomenna olla jo kuolleena.' Mutta siitäkös oli Oula yltynyt nauramaan ja pilkkaamaan: 'Mistä pappi sen tietää?' 'Olet tainnut kysyä itse Isä Jumalalta, kun niin varmana puhut?' 'Minun pitää huomenna olla pykällyksessä Jerstivaaran kaarteella eikä siis kuolema voi tulla kysymykseenkään. Mutta jos Isä Jumala on nyt kerran niin varmasti päättänyt sen, niin pyydä häntä hiukan pidentämään Oula Gainon elämänlankaa.' 'Sano, että Gaino-Oulalla on pykällys Jerstivaarassa ja että hänen täytyy välttämättä olla siellä ennen huomista puoltapäivää. Sillä pykällyksestä ei tule mitään, jollei poroisäntä, Hotti-Mikkala, saa viinojaan, ja ne on minulla ahkiossani.' Oli sanonut ja lähtenyt. — Aamulla löydettiin Oula kuolleena kaltiosta [talvisula lähde] tievan alta. Siihen oli ajanut juovuksissaan ja hukkunut. — Siitä alkaen oli tievaa kutsuttu "Uskottoman tievaksi".
Aslakille tuli omituinen paha olo. Tuo kertomushan sopi niin ihmeen hyvin hänen omaan elämäänsä. Eikö hänkin ollut monesti pilkannut entistä pappia, kun tämä oli hänelle puhunut parannuksen tarpeellisuudesta? Olipa vain. Mutta nykyisen kanssa hän oli hyvissä väleissä… Ja eiköhän Jumala sentään lue sitä jonkunmoiseksi ansioksi, että hän oli joka tilaisuudessa uutta pappia puolustanut…
Aslakkia rupesi yöpaikkansa yht'äkkiä peloittamaan. Tiesi jo, vaikka ei tässä saisikaan nukkumarauhaa. Olihan kiveliö täynnä paikkoja, joissa ei annettu matkamiehen maata, vaan ajettiin väkisten ylös. Tiesi jo, vaikka olisi Uskottoman tievakin sellainen?
Kuitenkaan ei Aslak muistanut mitään sellaista kuulleensa. Hän rauhoittui ja painoi silmänsä umpeen. Kissa viitsi lähteä toiseen paikkaan muotkimaan ja uutta tulta tekemään… Hetkistä myöhemmin hän nukkui. Mutta uni oli rauhatonta ja tuli monella tapaa keskeytetyksi.
Ensin tuli Oula Gaino, parta ja tukka jäässä, ja pysähtyi hänen viereensä Hotti-Mikkalan viinanassakka kainalossa. Hän katsoi Aslakkia jääkuorisilla silmillään ja puheli: "Burist, Aslak Rosto! Tunnetko minua? Minä olen Gaino-Oula ja asustan tässä tievassa. Minut on kyllä haudattu, mutta uskottoman ruumishan ei saa lepoa haudassakaan. Minä käyn joka yö viemässä viinaa Hotti-Mikkalalle, joka keskiyön aikana pitää pykällystä Jerstivaarassa." Gaino-Oula silmäsi taivaalle ja jatkoi: "Nyt pitää minun mennä, sillä Hotti-Mikkala odottaa. Laittauduhan pois tästä sillä aikaa!"
Oula Gaino lähti ja palasi tuokion kuluttua takaisin. "Vai et mennytkään!" huusi hän ja pui nyrkkiä Aslak Rostolle. "No sama se! Olepas vaan! Saat nähdä jotakin." Oula Gaino pani käden korvalliselleen ja kuunteli. "Minulle tulee vieraita tänä yönä", sanoi hän ja katseli Aslakkia jäätyneillä silmillään. "Se on tuttua väkeä sinulle." Hän viittasi metsään päin ja virkkoi: "Kuulepas, sieltä hän jo ajaa!" Ja Aslak kuuli, kuinka ahkio kolahteli ja poron koparat naskuivat. Hetken kuluttua ilmestyi metsänreunaan pitkä, luiseva, silmäpuoli mies. Aslak tunsi hänet: se oli — Kummajärven Salkko.
Hän koetti huutaa, mutta ääntä ei lähtenyt. Kurkkua poltti ja kuristi niin omituisesti. Oula Gaino kääntyi hänen puoleensa ja lausui: "Saat nousta tervehtimään vanhaa tuttua!"
Mutta Aslak ei tahtonut nousta.. "Voi armahda minua, Oula! Minä en saata, en saata!" rukoili hän.
Mutta Oula Gaino potkaisi häntä kylkeen ja huusi julmistuneena: "Vai et saata!" "Sepä kumma!"
Silloin täytyi Aslakin nousta ja Oula Gaino talutti häntä Salkkoa vastaan, joka oli noussut ahkiostaan. Polvet horjahtelivat arveluttavasti ja tuskan hiki kohosi otsalle. "Tässä on vanha tuttu, Salkko", sanoi Oula ja työnsi Aslakin Salkon eteen. Mutta tuskin oli Kummajärven Salkko hänet tuntenut, kun hän rupesi surkeasti huutamaan: "Voi, Aslak Rosto, mitä teit!" "Murhamies olet!" "Mutta odota, pian on sinunkin synninmittasi täysi!" Ja Salkko väänteli käsiään ja jääkuoren alta loisti hänen avuton, kauhistunut katseensa ja Aslakin ojennetulle kädelle putosi kyynel, joka poltti kuin tulessa…