Sairas nielaisi muutaman kerran.
— Oo, pappi rakas, huonosti on, hyvin huonosti. Hän katsoi pappia rukoilevasti ja parkaisi käheästi: — Minä olen suuri syntinen, pappi rakas! Helvetti on edessä, pappi rakas… oi, voi!
Pastori hämmästyi. Hän ei ollut osannut aavistaa, että vanhus olisi tullut tällaisiin ajatuksiin. Hän oli aina ennen ollut valmis ja kerkeä kerskaamaan uskostaan ja tuomitsemaan toisia. Ja pastorilla oli kokemuksia useammasta tapauksesta, kuinka kylmiä ja varmoja tuollaiset sairaat tavallisesti olivat — vielä kuolinvuoteellaankin. Senvuoksi hän hämmästyi eikä voinut hetkiseen puhua mitään.
— Sehän on iloinen kuultava, että vanhukselle on synti tullut synniksi, sanoi hän hetken päästä.
— Mitä syntiä se vanhus on sitten tehnyt?
— Minä olen varastan… yritti sairas, mutta kova yskäkohtaus keskeytti hänet. Silmät pullistuivat kamalasti ja kurkkutorvi korisi pahasti.
— Po—ro—ja, pappi rakas, änkytti hän, mutta uusi yskäkohtaus lopetti tunnustuksen.
— Jopa heltiää äijältä, lausahti Aslak puoliääneen ja puistahutti päätään. Hän istui ja tupakoi vastakkaisella puolen kotaa.
Sairas hengitti raskaasti. Silmät olivat painuneet umpeen; yskäkohtaus oli vienyt voimat. Mutta vähitellen hän tointui, avasi silmänsä ja katsoi pappia kiinteästi. Hänen kalpeat kasvonsa punertuivat hiukan ja tarttuen pappia kädestä karjui hän katkonaisesti:
— Minä olen ollut varas… alma [tosi] varas… En voi sanoa lukua… mutta paljon niitä on… omasta ja naapuriseurakunnista… pappi rakas..!