— Tällähän on vielä sormenverta pintaa, sanoi Aslak asetellessaan lihapalasia säkkiin. — Vai koulumiehen lasten ajokkaana! Ei tällä enää ajele kukaan, hah, hah! Sekin äijä se lainailee lappalaisilta poroja; ei raski omiaan käyttää… Mutta olipa pappikin päässyt hänen perilleen. 'Sehän on koko kiero äijä se Vaskuri', sanoi hän tässä tuonoin, kun tavattiin.
Aslak heitti koparat Niilalle ja jatkoi:
— Pane nuokin mukaan. Siinähän menevät muiden kanssa… Joo, niin sanoi pappi. Minä jo kerran pelkäsin, että Vaskuri käärii hänet pauloihinsa, mutta eipä onnistunutkaan, vaikka olikin hyvin lirkun larkun. Minä olen siitä asti kantanut sille äijälle kaunaa, kun hän kerran pikku poikana ollessani varasti meidän kodassa kahvia. Meillä oli ollut seurat ja illalla pidettiin polvirukoukset. Vaskuri oli polvillaan kahvisäkin vieressä ja sillä aikaa kuin hän veisasi; 'Me sua Jeesu ylistämm', ammensi hän oikealla kädellä kahvia housuntaskuunsa niin paljon kuin ennätti. Minä makasin ovensuussa rou'on alla ja näin koko menon ja siitä päivästä saakka en ole voinut häntä sietää. — Katsohan, Niila, tämä on sentään toisenlaista peliä. Me otamme tämän, mutta me emme teeskentele hurskautta samalla kertaa. Me sanomme vain: 'Salkko Hukan poro! Talja pois! Hän tekee meille saman tempun'. Hehhee! — Hei, ripusta säkki tuohon mäntyyn! Otamme palatessa.
Aslak pyyhki veitsensä ja Niila kantoi säkin osoitettuun paikkaan.
Aslak otti taljan ja palasi nuotiolle.
— Tuon minä kytken Sarren kodalla, sanoi hän ja heitti taljan ahkion keulaan.
Miehet kaaristivat laukkunsa ja valjastivat härät. Aurinko oli jo alenemassa, kun he lähtivät jatkamaan matkaansa.
* * * * *
Oli jo pimeä, kun Aslak Rosto seuralaisineen saapui Sarren kylään. Heidät otti vastaan vihaisesti haukkuva koiraparvi, joka uhkasi ihan repiä heidät. Eivät siinä paljon auttaneet rajantakaisten lappalaisten kiroukset eivätkä komennot. Mutta kun ukko Sarre itse kömpi kotansa ovelle ja ärjäisi: "Siit, baergalak!" tuli hiljaisuus ja koirat ryömivät häntä koipien välissä takaisin kotaan.
— Ihmisiä tulee, sanoi ukko Sarre, lihavahko pienenläntä mies, jonka poskilla asui ainainen helakanpuna, seurauksena alituisesta ryypiskelemisestä.
Sarren vaimo, vaatimattoman näköinen eukko, potkaisi koiria, jotka pakkasivat murisemaanpa laitteli taljaa kodan vasemmalle puolelle, missä oli vierasten kunniapaikka. Anni, joka pesi kahvikuppeja padassa, korjasi lakkiaan ja muu nuori väki työntyi ulos.