Ei voinut Luviisa oikein käsittää, mikä oli ero lappalaisen ja lantalaisen välillä. Johtuiko se siitä, että kumpikin puhui eri asioista ja ettei kiitetty ruuan jälkeen? Ei se siitäkään saattanut johtua. Magga-Jouni oli lappalainen, mutta ei hänkään kiittänyt ruuan jälkeen eikä puhunut koskaan muusta kuin Tyskän valtakunnasta, jossa oli kerran käynyt Nikodemuksen ja Valkko-Ingan kanssa. Ja sitäpaitsi hän piti vielä huopahattua kesäisin, niinkuin lantalainen konsanaan.
Luviisa mietti ja aprikoi, mutta ei päässyt selvyyteen. Sen hän vain oli kuullut, etteivät lantalaiset olleet oikeita ihmisiä. Minkävuoksi? Senkövuoksi, että ajoivat reslalla eivätkä juuri nimeksikään käyttäneet ahkiota? Tai senkövuoksi, etteivät puhuneet lappia eivätkä käyttäneet lapin vaatepartta?
Mutta silloin oli pappikin lantalainen. Sillä ei hänkään varmaan lappia puhunut. Ja isä oli sanonut, ettei lantalalaista tarvitse kunnioittaa. Eikö pappia pitänyt kunnioittaa kaikkien?
Poro juoksi laajan jängän poikki. Siitä kulki korvaslaisten heinätie. Tämä oli Luviisalle tuttua taivalta. Korvasesta hän saisi mukaansa muita, joten eksymisestä ei ollut pelkoa.
Lunta oli vielä vähän, vaikka oli jo joulukuun alkupuoli. Saraheinän latvat pistivät paikoitellen esiin lumen alta. Ne nyökyttivät Luviisalle ja niitä näytti palelevan.
Luviisalla oli saraheinää nutukkaissaan. Sitä oli leikattu ojista läheltä kotia ja sitten pehmitetty, palmikoitu ja pantu kuivamaan. Luviisakin osasi jo kenkäheiniä pehmittää. Se olikin melkoinen taito.
Mutta kaikkein hauskinta oli vaatimien lypsy kesällä. Senkin oli Luviisa jo oppinut. Piti vain nykiä oikein kovasti. Silloin herui maito. Mutta se olikin sitten paksua kuin kerma!
Ei ollut Luviisan isällä enää suurta eloa. Huvennut oli. Mutta ennen, isän nuoruuden aikoina oli hänen laumansa ollut suurin. Silloin oli isää kutsuttu Rikkaaksi Matiksi.
Luviisa tuli aina murheelliseksi, kun ajatus johtui isän muinaisiin rikkauksiin. Vaikka hän ei koskaan ollut niitä nähnytkään. Oli kuullut vain. Silloin oli isä ollut maailman suurten herrain tuttu. Oli kulkenut markkinoilta markkinoille uusi, komea peski päällä. Silloin oli vielä asuttu kodassa ja eletty täydellistä lappalaiselämää.
Mutta nyt olivat porot hävinneet. Varas oli vienyt osansa, hukka osansa, rutto oli tappanut vasikoita joukoittain. Nyt oli isä vanha ja köyhä.