Luviisa rupesi hyräilemään joikua. Sen hän oli itse sepittänyt. Siinä puhuttiin isän muinaisesta rikkaudesta, mutta sävel oli surullinen kuin hautausvirressä:
Isällä on ollut suuri lauma kyllä kerran jo. Koko maailma oli, hei laa laa, kyllä kerran jo.
Olisi se somaa, jos olisi isä vieläkin rikas, niin rikas, ettei koko maailmassa toista. Kuparikiisat täynnä kaksikruunuisia ja metsässä aarre joka kiven alla. Silloin ei isän tarvitseisi istua takan ääressä murheissaan. Ei — saattaisi matkustella ympäri, käydä vaikka keisarissa kylässä. Keisarin emäntä niiaileisi ja panisi suuren kahvipannun tulelle. Ja keisari kyseleisi kuulumisia: 'Mitenkäs Orpuksessa jaksetaan? Minkäläinen tuli porovuosi? Täällä meidän puolessa tuli huono.' Silloin sanoisi isä: 'Älä sie, keisari, huolehdi, minä lähetän sinulle uudet siemenporot. Koetapas niillä!' Keisari kiitteleisi ja pyytäisi samalla uuden peskin ja koivikkaat: 'Eihän näillä enää kehtaa kirkollakaan käydä. Kyllä minä maksan.' Isä huitaiseisi kädellään ja sanoisi: 'Älä sie, keisari, houraa! En minä ole yksien koivikkaiden vaivainen, huihai!' Niin sanoisi ja antaisi lähtiessään keisarin lapsille tolpan mieheen ja kehuittaisi: 'Ostakaapa lakritsaa, lapset! Se on makeaa.'
Olisi se somaa, jos olisi isällä vielä entinen rikkaus. Menisi papinkin luo ja sanoisi: 'Älä sie kovin tätä meidän Luviisaa ahtaalla pidä! Saat poron, jos päästät ensi kerralla rippiluvussa.' Eikä pappi uskaltaisi vastustella. Niin päästäisi kuin ei mitään. Mutta köyhät saisivat lukea kannesta kanteen ja tuskin pääsisivät sittenkään.
Luviisaa pelotti vähän. Tämä uusi pappi kuului olevan hirveän ankara ja niin kummallinen, että saattoi kysyä jos mitä. Semmoistakin mitä ei löytynyt katekismuksessa. Muutamalta Korvasen tyttäreltä hän oli kysäissyt kesken apostolien selonteon: 'Mitkäs teidän lehmienne nimet ovat?' Korvasen tytär oli niin hämmästynyt, ettei ollut muistanut yhtään. Oli vain höpissyt Bartolomeuksesta. Silloinkos oli pappi nauranut: 'No niillähän on samat nimet kuin apostoleilla! Silloinhan sinun pitäisi osata ne!'
O kauhistuksen pappi!
Mutta kysyisipä hänellä porojen nimiä, hän kyllä selvittäisi. "Isokorva", "Läskiturpa", "Ristinas-Mikkelin Antin ojus", "Menentelijä" ja "Lomajärveläinen". Hän kyllä selvittäisi. Ei joutuisikaan hämilleen niinkuin Korvasen tytär.
Mutta olipa mukavan keinon pappi neuvonut Korvasen tyttärelle. Oli käskenyt pistää kaksitoista pärettä lumikinokseen pirtin ja navetan välille ja lukea ne joka aamu lypsylle mennessä… lukea apostolien nimillä niin kauan että oppisi. Siitä oli talon renkiä ruvettu kutsumaan "Apostolipäreitten kiskojaksi". Ja hän kun oli siitä vihainen, niin tavattoman vihainen.
Poro nousi vastamaata, nykien ahkiota perässään. Se läähättikin vähän, vaikka ei Luviisa ollutkaan sitä hopittanut. Se oli nimittäin hyvä itsestäänkin menemään.
Heti mäen takaa rupesivat Korvasen talot näkymään. Luviisa päätti ajaa
Pasulaan, jonne oli kerran nutukkaatkin vienyt.