Pasulan väki näytti olevan valmiina lähtöön. Reki seisoi jo portaiden edessä. Siinä oli niin tavattoman komea ruijanraanu, että ihan silmiä huikaisi, punaista ja keltaista… keltaista ja punaista. Pasulan poika talutti juuri hevosta tallista. Pirtin päässä seisoi toinenkin hevonen liistereki perässä.
— Vai niin… vai tuli se Orpo-Matin Luviisakin. Yksinkö olet ajanut?
— Yksin.
— No nyt pääsetkin meidän perässämme.
Luviisa sitoi poronsa navetan päähän, heitti ahkion keulasta sille kappaleen jäkälää ja meni pirttiin.
Siellä istui Kaappelan renki pöydän päässä lakki korvallisella. Se oli juuri se "Apostolipäreitten kiskoja".
— No eikö Roope lähde kinkereille? kysyi Pasulan isäntä Kaappelan rengiltä.
— Enpä tiedä. Pantiin lainaamaan heinähäkkiä. Kävisin heinässä, sillä aikaa kuin teidän hevosenne on Lokassa.
— Ei taida Roope kinkereille uskaltaakaan. Kuuluu olevan äkäinen tämä uusi pappi.
— Mikäs se Roopella, joka on kiskonut taas syllän apostolipäreitä.
Kyllä kai hän aina papin kanssa…