— Semmoinen iso mies, päässä valkea lakki, jossa oli karvainen lippa… ja silmälasit… sellaiset mustat… ja pani näin, kun Alen emäntä näytti päreellä tulta.
Poika vei käden ohimolleen ja teki kömpelösti kunniaa.
Se oli Luviisasta niin tavattoman jännittävää. Tuossa oli pappi istunut ja tuosta noussut… ja vienyt käden ohimolleen. Lantalainen se oli… pappi.
Luviisa tunsi mielensä hiukan apeaksi. Pappi tuntui niin pelottavan vieraalta, mutta samalla teki hänen kovin mieli nähdä häntä.
— Tuolla se nyt on… Alen kamarissa.
Luviisa katsahti osoitettuun suuntaan ja huomasi valon ikkunassa. Siinä riippui keltainen vaate, jonka takana paloi kynttilä. Se heitti kalpean kajastuksen ikkunan alle kasaantuneelle lumelle, aivan kuin olisi kuu paistanut.
Mieli täynnä outoja tunteita nousi Luviisa eteiseen. Se oli sellainen suuri, isoikkunainen, laudoista tehty huone, josta mentiin pimeään sisäeteiseen. Luviisa haparoi ovea ja pääsi pirttiin.
Siellä oli paljon väkeä, kaikki enimmäkseen outoja. Luviisan valtasi ahdistava ikävä ja koti muistui elävästi mieleen.
Mutta olipa siellä sentään Magga-Jouni, hän, joka oli Tyskässä käynyt. Jouni oli juuri lähdössä papin puheille. Luviisa sai äkkiä oudon rohkeuden.
— Saanko minäkin tulla sinun kanssasi, Jouni? pyysi hän.