Viljami tunsi itsensä isoksi mieheksi. Hänellä oli jo oma pikiöljypullokin. Riipin Jonnellakaan ei vielä ollut, vaikka oli jo iso poika. Isänsä pikiöljypulloa piti. Ei ollut kuulemma talosta löytynyt Jonnelle sopivaa. Mutta heiliäpä, Poskeisessa, löytyi. Tässä oli ennen säilytetty Tanskan kuninkaan rintatippoja. Nyt ne olivat loppuneet ja Viljami oli saanut oman pikiöljypullon.
Siinä oli nyt Venekuusikko. Viljami kiersi arastellen ison, kallellaan olevan kiven, jonka toinen pää muistutti veneen keulapuolta. Se olikin ennen ollut vene, vaikka lappalaiset olivat sen kiveksi loihtineet. Olivat kuulemma yrittäneet kiskoa venettä Riipijärvestä Pumpaseen, mutta voimat olivat loppuneet kesken. Silloin oli lappalainen vihoissaan noitunut veneen kiveksi ja siihen se oli jäänyt makaamaan. Sen alla kuului olevan rahoja, suuria kultarahoja, Kemi-Pauluken, Kemi-Niilan isoisän aarre. Sen kun löytäisi, jo köyhyys pakenisi.
Pikku Viljami käsitti hämärästi, mitä köyhyys oli. Heidän talonsa oli pieni, pienempi kuin esimerkiksi Riipin Matin. Jos isällä vain olisi rahaa ollut, olisi hän hakkauttanut uuden rakennuksen kehän valmiiksi. Nyt se jäi joka vuosi samalle korkeudelle, milloin yleni pari hirsikertaa, milloin aleni saman verran. Talvella meni polttopuiden jatkona se, mitä kesällä oli kohonemaan päässyt. Mutta senpä sisässä oli Juhani-veljen hyvä katekismusta lukea. Pappi oli luvannut Juhanin päästää, jos tämä vain ahkerasti lukisi. Ja lukikinhan se Juhani, vaikka toisinaan kovin nurinpäin.
Pikku Viljamilla ei ollut vielä omaa aapista. Mutta äiti oli luvannut syksyllä ostaa, jos hän vain ahkerasti paimentaisi. Tavata hän jo osasi. Hän tavasi joka aamu 'Antitrustin' ja 'Oivan'.
Kas, tuolla oli samanlainen pilvi kuin 'Oivan' kannessa.
Ihan samanlainen! Sellainen pyöreä, jyrkänsininen reunakin kuin Oiva-laatikon kannessa. Pikku Viljami katseli pilveä kuin nähdäkseen, eikö siihenkin ollut kirjoitettu 'Oiva'.
Karja kulki nyt rauhallisena. Täällä kuusikon kätkössä eivät paarmatkaan päässeet oikein valtoihinsa. Oli hämyistä ja viileää. — Venekuusikko olikin kaltioita täynnä.
Sieltä näkyi jo niittysaareke. Vanha ränsistynyt lato seisoi kallellaan metsänreunassa. Se oli syväjärveläisten niittyjä, mutta nämä eivät viime vuosina olleet enää välittäneet siellä heinää tehdä. Olivat saaneet parempia lähempää. Poskeisen Eprami olikin sen vallannut itselleen eivätkä syrjäjärveläiset olleet siitä mitään puhuneet.
Lehmät laukkasivat niitylle, Liotke Jorke etunenässä. Siellä oli heinää kohta polvikahlaamaksi, paikoitellen pahasti poljettua, mutta silti riittämiin. Poskeisen lehmät olivat käyneet siellä koko kesän. Parhaan paikan oli isä Eprami eristänyt sorkka-aidalla.
Pikku Viljami istahti ladon kynnykselle ja otti eväänsä esiin. Hänellä olikin jo nälkä. Äiti oli pannut matkaan kalaa ja leipää ja muutamia keitetyitä perunoita. Viljami haukkasi perunaa, katsellen sinistä pilveä. Nyt se oli muuttunut jo aivan toisen näköiseksi. Sen jyrkänsininen reuna oli särkynyt ja siitä lähti kahtaalle kaksi vaaleanharmaata säiettä aivankuin kissan viikset. Niin — se muistuttikin suurta kissan päätä.