Viljami sitoi eväsreppua kiinni ja hyräili:
Joka vain uskoo ollenkaan, se pääsee taivaaseen. Siellä on lysti Jumalan kanssa niillä kultaisilla lattioilla…
Sellaista virttä se Juhani-veli lauleskeli. Siinä puhuttiin taivaasta ja kadotuksesta, Syntiäijästä ja Syväjärven pakanoista. Varsinkin se, mitä sanottiin Syntiäijästä, oli kamalaa. Viljamille tuli joka kerta paha olo, kun hän sitä lauloi. Hän tunsi jotakin samankaltaista kuin kerran muutamana syyspäivänä, jolloin äiti oli antanut hänelle vitsoja ja hänen oli itse pitänyt käydä ne vielä hakemassa…
Mutta siitä hänellä kuitenkin oli hyvä mieli, että kotona olivat 'Antitrust' ja 'Oiva'. Sellaiset kauniit kuvat, niin paljon kultaa ja punaista ja jos mitä väriä. Isona hän lähtisi Antitrustin kaupunkiin ja ne olisivat tuomisia, joita hän sieltä ostaisi. Mitä kaikkea hän ostaisikaan? Isälle porsliinipiipun… samanlaisen kuin Syväjärven kauppiaalla… äidille uuden rukin, että kävisi kehruu paremmin… Juhanille lipakkauistimen, oikein kauniin. Jo lähtisi harri Riipijoesta. Itsellensä hän ostaisi henkselit… oikeat vapriikin henkselit… sellaiset venyvät. Sitten hän ei koskaan enää pitäisi takkia, että näkyisivät ne koreat henkselit. Rippikouluunkin menisi ilman lakkia. Saisi pappikin nähdä hänen henkselinsä. Eikä se tohtisi häntä jättää, kun hänellä olisi amerikkalaiset henkselit. Ja sitten hän palkkaisi työmiehiä rakentamaan uutta taloa isälle ja äidille. Siitä tulisi paljon komeampi kuin Riipin Matin talosta. Jopa heilläkin sitten vieraita kävisi. Eivät kulkisi ohi niinkuin nyt… postimieskin, vaikkei ollut kuin tavallisia pumpasia… Paperossia poltti ja meni ohi, vaikka Juhani joka kerta käski taloon. Halpana ne pitivät hänen kotiaan.
Pikku Viljami huokasi. Tulisivat ne kerran kaikki ohikulkijat. Eivät pilkkaisi niinkuin nyt… Vasikan nimelläkin olivat mahtailleet… Liotke Jorke… vaikkei nimismieskään ollut muuta kuin naurahtanut.
Samassa muisti pikku Viljami karjan. Hän hypähti pystyyn. Oi kauhistus!
Lehmiä ei näkynyt ei kuulunut.
Pikku Viljamin valtasi hätä. Nyt ne olivat menneet Isonjängän taakse.
Hän oli ollut huolimaton. Mitä nyt äiti sanoisi?
Hän lähti juoksemaan niityn yli metsää kohti. Missä päin se Isojänkä
olikaan! Pikku Viljami oli varma, että hän kyllä sen löytää. Vai sinne!
Se oli Liotke Jorke, uppiniskainen veitikka, joka villitsi toisetkin.
Kyllä hän ne takaisin ajaa.
Viljami tuli metsään. Kaikkialla vallitsi hiljaisuus. Kuului vain sääskien surina ja lintujen laulu. Kellon ääntä ei kuulunut mistään.
Hän hätääntyi ja kääntyi toiselle suunnalle. Ehkä Isojänkä olikin siellä. Ihme, kun hän ei nyt oikein päässyt selville, mitä suuntaa oli kuljettava. Äiti oli vain sanonut, että 'ojan poikki ne kahlaavat näin kuivana aikana'. Missä se oja oli?