— Hei, ruuna! Nyt ajetaan Hettaan vihille! Vihille, ruuna, hei!
Ja kuin olisi ruunakin ymmärtänyt, mitä tärkeää matkaa se suoritti, potalsi se iloiseen hölkkään.
Jo näkyivät Kuttasen kylän talot. Siellä piti syöttää ja niin painaa eteenpäin.
* * * * *
Hetan pappilan salissa istuvat Valfriiti ja Agaata kahvia juoden. Pappi on vihkinyt heidät puoli tuntia sitten ja suuresta peilistä peräseinällä on Agaata vihkilukujen aikana tarkastellut kuvaansa. Oli tuntunut somalta katsella isoäiti vainajan hopeista rintaneulaa peilistä. Se oli kimallellut häntä vastaan kuin tähti. Hän oli hiljaa liikuttanut vartaloaan, huomatessaan, että rintaneulan loiste sen mukaan muuttui. Se johtui kai peililasin epätasaisuudesta.
Hän oli ollut niin leikkiinsä syventynyt, ettei ollut yhtään tullut seuranneeksi vihkilukuja, vaan oli ihan säpsähtänyt, kun pappi syvän hiljaisuuden vallitessa oli tuijottanut häneen hämillään. Vasta kun Valfriiti oli nyhjäissyt häntä kylkeen, oli hän tajunnut papin odottelevan vastausta. 'Tahdon', oli hän vastannut punaisena hiusmartoa myöten. Mutta sittenkin — niin hämilleen kuin hän olikin joutunut, oli hän pilkistänyt peiliin. Ja merkillisiä: — samalla hetkellä, kun hän oli lausunut 'tahdon', oli rintaneulaan sattunut auringon säde. Se oli heijastunut peilistä niin tavattoman kirkkaana, että Valfriitikin oli ruvennut sitä katsomaan.
Nyt se oli ohi. Pappi rouvineen oli toivottanut heille onnea ja Jumalan siunausta. Valfriiti oli mennyt kyökkiin kahvia keittämään. Hän oli välttämättä halunnut keittää omista kahvistaan ja omalla pannulla. Mikäs siinä: pappi rouvineen sai kerran olla häävieraana omassa kodissaan.
"Tulepa nyt, Agaata, kahvia tarjoamaan." Valfriiti oli kurkistanut salin ovelta ja viitannut Agaataa mukaansa. Ruokasalissa he sitten olivat kuiskutelleet keskenään. Nisukukon oli käynyt onnettomasti. Se oli murentunut pieniksi palasiksi. Siitä oli nyt Valfriiti ollut huolissaan. Mutta olihan heillä äidin laittama juusto. Mikäs sitten… juustokahvihan se parasta olikin. Heistä oli tuntunut niin tavattoman hauskalta selvittää tuota heidän yhteiselämässään ensi kerran sattunutta pulmaa.
Ja juustokahvit oli Agaata kantanut sisään, Valfriitin astellessa tyytyväisenä perässä. Kuin muina miehinä oli tämä sitten istunut Agaatan jättämälle tuolille ja ottanut kahvia kuin olisi itsekin ollut vain vieras.
Siinä he nyt sitä joivat. Valfriiti sanoi "suurkiitos", aivan kuin olisi kahvi talon puolesta tarjottu. Mutta pappi istui kahvikupit sylissä ja jutteli vahvasti.