Ken hyvänsä lienetkin, kulkija, niin pysähdy tähän kalasaunaan yöksi. Saat viettää rauhallisen iltahetken keskellä ääretöntä saloa, missä Saiveljärven laineet vain laulavat vanhaa, yksitoikkoista lauluaan. Ja jos kalajumala on pyyntisi siunannut ja sinulla on hyvä kalanpaistaja — sellainen kuin esimerkiksi Pokka-Heikki et missään ole syövä sen herkullisempaa ateriaa. Takan hiilillä paistettu ahven on kuninkaallista ruokaa, joka olisi kelvannut vaikka Olympon jumalille.
Mutta jos sinulla on paha omatunto, niin älä heittäydykään seinälaverille pitkäksesi, ennenkuin olet pyytänyt lupaa yönviettoon. Muuten saat tekemistä vanhan haltijan kanssa, joka ei sellaisia vieraita suvaitse. Jos mielit maata rauhassa, niin pyydä lupa. Muuten saat kutsumattomia vieraita seuraksesi.
Et ehkä usko?
Niin — nykyaika on epäuskoa täynnä. Mutta vaikka et uskoisikaan, haluat kai kuulla, miten kävi Maijalan miehelle.
Pokka-Heikki, kalatoverini, sen sinulle kertoo:
Maijalan mies, vanha kortinlyöjä, palasi kirkolta ja yöpyi saunaan. Hän oli mies, jonka omatunto ei ollut turhantarkkuudella pilattu. Hän saattoi tehdä kepposen ihan noin vain, varsinkin jos hän siitä hyötyi. Korttipelissä se olikin aivan tavallista. Mutta saattoipa hän pettää parempiansakin, niinkuin esimerkiksi pappia. Tällä matkalla oli Maijalan mies sen tehnytkin — hän oli valehdellut karjansa kahta vähemmäksi ja siis varastanut papilta kaksi naulaa voita. Se oli kyllä pikkuinen rikos, mutta siitä huolimatta tunsi Maijalan mies omantunnon nuhteita. Pappi oli edellisenä vuonna lahjoittanut hänelle koko tihunnin, koska Maijalan miehelle oli sattunut kinkerinpitovuoro. Ja nyt hän oli kehdannut valehdella karjansa kahta pienemmäksi parin vaivaisen voinaulan vuoksi vain.
Kuten sanottu — Maijalan miehellä oli huono omatunto. Häntä kadutti epärehellisyytensä. Ehkäpä hän ei olisi asiaa niin suurena pitänyt, jollei olisi sattunut saunalle yöpymään. Muistui nimittäin mieleen tarina saunanhaltijasta, joka ei suvainnut ylpeitä yövieraita. Maijalan miehen teki näet mieli olla ylpeä. Hänestä tuntui, että hän yösijalupaa pyytämättä tunnustaisi rikoksensa. Eikä hän halunnut sitä tunnustaa. Päinvastoin hän tahtoi karkoittaa sen mielestään mahdollisimman pian. Hän heittäytyi siis laverille pitkäkseen, veti hatun silmilleen ja koetti nukkua.
Hän oli juuri uneen vaipumaisillaan, kun tuvan ovi kävi. Maijalan mies kuuli sen selvästi, mutta hän ei ollut arka. Päinvastoin hän oli varma, että tulija oli ihminen, joka hänen laillaan haki saunasta suojaa.
Niinpä kuului olevankin. Maijalan mies kuunteli, seuraten tarkkaan vieraan puuhia. Tämä haki tulitikut taskustaan ja raapaisi, mutta tikut olivat nähtävästi kastuneet, koska eivät syttyneet. Maijalan mies ajatteli jo tarjota vieraalle tulta, mutta hillitsi kuitenkin itsensä. Kylläpähän toimeen tullee, ajatteli hän ja veti polvensa koukkuun, antaakseen yötoverille paremmin tilaa toisen seinän puoleisella laverilla. Jopahan löysi vieras laverin, istahti sen syrjälle, ryiskellen hiljaa. Maijalan mies koetti äänestä arvailla, kuka se mahtaisi olla. Väliin oli kuin Lilli-Matti, väliin kuin Mäkitalon Kölppö. Jo oikaisee vieraskin pitkäkseen. Maijalan mies vetää jalkansa koukumpaan, että olisi yötoverilla tilaa. Tämä käänteleikse, väänteleikse ja ryiskelee hiljaa. Yskän on saanut… syyshölseellä, ajattelee Maijalan mies. Kukahan lieneekään? Lopuksi, kun ei uni tunnu tulevan yötoverillekaan, päättää hän ottaa asiasta selvän… onko se Lilli-Matti vai Mäkitalon Kölppö. Maijalan mies siis nousee ja raapaisten tulta valaisee toista laveria tuvan nurkkaan. Mutta — ihme ja kumma! Laveri oli tyhjä.
Jo nyt joutui kummiinsa Maijalan mies. Ihanko se nyt aikamiestä narrasi piru… se vanha Kehno, vai untako hän oli nähnyt. Mutta Maijalan mies saattoi vaikka vannoa, ettei hän ollut edes torkahtanut.