Kaikki on uhrattava henkisen elämän ylläpitämiseksi. Ihmisen liha eli lihallinen elämä on vaan ruoka henkiselle elämälle. Se on kokonaan kulutettava hengen palvelukseen.
Korvessa syntyi hänen ajatuksissaan ensikerran tuo vertaus ruumiillisen ja henkisen ruuan välillä, joka sitten on hänen huulillaan läpi koko hänen elämänsä. Ja niinkuin se oli hänen ensimmäinen ajatuksensa, niin se jäi hänen viimeisekseen.
Jeesus rupesi vihdoin selvästi ilmaisemaan opetuslapsilleen, mitä kohtaloa kohti hän kulki aikoessaan sanoa ihmisille koko totuuden ja samalla kuitenkin olla heidän väkivaltaansa vastustamatta. Hän sanoi opetuslapsilleen menevänsä Jerusalemiin ja saavansa siellä kärsiä pahinta fariseuksilta, pappein päämiehiltä ja kirjanoppineilta.
Pietari, joka häntä alituisesti seurasi, kehoitti häntä säästämään itsensä ja lausui toivomuksen, ettei semmoista suinkaan hänelle tapahtuisi. Tähän Jeesus hänelle sanoi: "mene pois minun tyköäni, saatana, sinä olet minulle pahennukseksi, ettes ymmärrä niitä kuin Jumalan ovat vaan ainoastaan niitä, kuin ovat ihmisten." Ja hän kutsui tykönsä kansan ja opetuslapset ja sanoi heille; "jos joku tahtoo minun perässäni tulla, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua, sillä joka tahtoo henkensä vapahtaa, hän hukuttaa sen, mutta joka henkensä hukuttaa evankeeliumin tähden, hän löytää sen. Sillä mitä se auttaa ihmistä, jos hän kaiken maailman voittaisi, ja sielullensa saisi vahingon? Taikka mitä antaa ihminen sielunsa lunastukseksi?" (Vrt. Math. 16: 21-26, Mark. 8: 31-37, Luuk. 9: 22-25).
Tällä hän nyt on selvästi sanonut, mikä voi olla lunastuksena sielulle: se, että ruumiillinen elämä (jota juutalaiset merkitsivät sanoilla "liha ja veri") annetaan hengen palvelukseen.
Vihdoin tuli se hetki, jolloin Jeesus jo selvään näki, ettei mikään voinut enää hillitä hänen vihollistensa raivoa ja vihaa, ja että siis kovin koettelemus oli hänellä ihan edessään.
Pelkäämättä ja rauhallisena oli hän tullut Jerusalemin suurelle pääsiäisjuhlalle. Juhlan kuumimmillaan ollessa — meidän mässäykset pääsiäisen aikaan lienevät lasten leikkiä silloisten juutalaiskemujen rinnalla heidän pääkaupungissaan — kutsui hän oppilaansa kokoon yksinäiseen saliin erään yhteisen tuttavan luo, syödäksensä siellä hekin pääsiäisaterian. Kun he olivat kokoontuneet, ilmoitti Jeesus heille, että tämä nyt oli hänen viimeinen ateriansa. Hän ei tulisi enää mitään maistamaan, ei ruokaa eikä juomaa, ennen kuolemaansa. Ja kuitenkin sanoi hän haluamalla halunneensa elää tähän hetkeen asti.
Heidän syödessänsä hän jakoi ruuan ja juoman opetuslapsilleen ja sanoi, että hänen oikea ruokansa oli se, että hänen oli murtaminen ruumiinsa ja vuodattaminen verensä heidän hyväkseen. Ja hän käski nyt heitä syömään ja juomaan hänen muistoksensa.
[Sanoja "tämä on minun ruumistani" ja "tämä on minun vertani." (Luuk. 22: 19-20, Math. 26: 26-28, Mark. 14: 22-24) ei voi ymmärtää, ellei muista, että juutalaisilla sananparsi "ruumis ja veri" ilmaisivat elämää ja että he siis pitivät ruokaa ja juomaa elämän perustuksena. Jesus sanoo tätä käsitystä vastaan. Hän sanoo: "tämä ruoka ja tämä juoma ei synnytä elämää, vaan synnyttää ainoastaan ruumiin ja veren, jotka minä päinvastoin annan pois elääkseni; niinkuin minä murran tämän leivän, niin minä murran ruumiini. Siis: Ottakaa ja syökää tätä leipää, jonka minä olen teille murtanut, ja muistakaa, että se on vaan minun ruumiini. Syökää aina minun muistokseni.">[
Näissä sanoissa on viimeisen kerran lausuttu Jeesuksen suuri läpikäyvä ajatus, että ihmisen totinen ruoka on hänen oikea suhteensa Jumalaan ("uusi testamentti"), — että ihmisen on muistaminen elättävänsä ruumistaan vaan ruuaksi hengen elämälle, — että hänen on tällä ruumiillansa palveleminen Isän tahtoa, että se, joka rakastaa henkeänsä, hän kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa vihaa henkeänsä, hän tuottaa sen ijankaikkiseen elämään.