Hän käskee siis opetuslapsia syödessänsä muistamaan, mitä varten heillä on ruumis olemassa. Ja tämän hän tekee niin, että sanoo: syödessänne muistakaa minua, joka söin ja join vaan antaakseni ruumiini ja vereni teidän hyväksenne. Se on: sitä varten tekin eläkää!
Se "henkinen elämä", jolle hän käskee syöttämään koko lihallisen elämän ja olemassaolon, ei siis ole mitään asketismia, jonka luonne on aina ollut ja aina on kaikellaisten armovälikappaleiden tavoitteleminen omalle itselleen ja oman personallisen autuuden rakentaminen, vaan se on tämän maallisen elämän vapaaehtoinen uhraaminen muille, se on: Isän tahdon täyttämiselle. — —
Ensimmäisillä kristityillä näyttääkin jääneen tavaksi syödessään muistella opettajaa. He mursivat leipää niinkuin hän oli murtanut ja luultavasti silloin ajattelivat seurata häntä elämässä ja kuolemassa. He sanoivat näitä aterioita rakkausaterioiksi juuri senvuoksi, että he silloin muistivat syövänsä vaan elääksensä toisilleen.
Kuitenkin, päättäen eräästä kohdasta Paavalin ensimmäisessä korinttiläiskirjeessä (11; 20-34), oli hänen seurakunnassaan koko asia joutunut unohduksiin, niin että seurakuntalaiset kokoontuessaan iltakokoukseensa mässäsivät, eivätkä siis ollenkaan pitäneet ruokaa ja juomaa ainoastaan henkisen elämän ravintona. (Siteeraan tuon kohdan Paavalista taaskin omilla sanoilla, osoittaakseni kuinka se minun mielestäni on ymmärrettävä).
"Kun te kokoonnutte, niin ette te aterioitse niinkuin ennen opettajan ympärillä aterioittiin. Sillä syödessä kiirehtii teistä jokainen oman ateriansa kimppuun, yksi on nälkäinen silloin kuin toinen on juovuksissa. Eikö teillä siis ole huoneita, missä saisitte syödä ja juoda? Halveksitteko Jumalan seurakuntaa? Vai tahdotteko saada hämilleen niitä, joilla ei ole mitään mitä söisivät? Mitä minun olisi teille sanominen? Kiittäisinkö? En, tässä asiassa en kiitä. Minä olen opettajastamme saanut tietää, minkä teillekin ilmoitin, että herramme Jeesus, sinä yönä, jona hän petettiin, otti leivän, kiitti, mursi, ja sanoi: 'Ottakaa, syökää. Tämä on minun ruumiini joka teidän hyväksenne murretaan. Tehkää sitä minun muistokseni.' Sitten hän otti aterian jälkeen pikarin, ja sanoi; 'Tämä on minun vereni, jonka minä vuodatan, että te käsittäisitte uuden suhteenne Jumalaan ja pääsisitte erehdyksestänne. Aina kun juotte, juokaa minun muistokseni.' — Sillä aina kun te syötte ja juotte, teidän on julistaminen opettajan kuolemaa, kunnes hänen ihanteensa toteutuu. Sentähden se, joka ylellisesti syö ja juo, tekee päinvastoin itsensä osalliseksi niiden kanssa, jotka tappoivat opettajan. Mutta voittakoon ihminen ensin himonsa ja sitten vasta syököön ja juokoon. Sillä joka syö ja juo ylellisesti, hän syö ja juo itsellensä turmion, häneltä jää käsittämättä opettajan kuolema. Sentähden on myöskin niin paljon heikkoja ja sairaita teidän seassanne ja paljon kuolleita. Jos sitävastoin noudattaisimme kieltäymystä, niin emme suinkaan joutuisi sairauden ja kuoleman uhriksi. Kun meidän tuomiomme on tämmöisessä kurinpidossa Jumalan puolelta, niin silloin me emme tule tuomituksi maailman kanssa. Sentähden, rakkaat veljet, kun te kokoonnutte syömään, niin odottakaa toinen toistanne. Mutta jos joku ei voi nälkäänsä hillitä, hän syököön mieluummin kotonansa, ettei kokoutumisenne olisi teille turmioksi."
Siis: älkää syödessänne mässätkö, vaan muistakaa aina, minkä merkityksen opettaja pani syömiselle; aina kuin syötte ja juotte, tehkää sitä hänen muistoksensa, joka ei lihoittanut eikä juovuttanut itseänsä, vaan päinvastoin antoi ruumiinsa ja verensä palvellakseen totuutta. Niin tekin tehkää. Joka ei ymmärrä mitä varten hän syö ja juo, hän ei ymmärrä opettajaansa, vaan syöpi ja juopi omaksi vahingokseen.
Minä en voi paraimmalla tahdollanikaan tässä nähdä mitään muuta kuin muistutuksen, että aina kun me syömme ja juomme meidän olisi pitäminen mielessä, ettemme syö lihoaksemme ja juopuaksemme tai yleensä nauttiaksemme, vaan että me syömme elääksemme Jumalan tahdon täyttämistä varten.
Jeesus ei ole turhaan yhdistänyt ajatustaan elämän tarkoituksesta syömiseen. Ja muisteltakoon sitten tätä hänen oppiansa lihallisen elämän kuluttamisesta hengen ruuaksi joko erityisissä juhlatilaisuuksissa taikka vaan tavallisesti syödessä, se voi olla yhdentekevää.
Pääasia on vaan, ettemme käsitä, kuten juutalaiset, kysymyksen olevan Jeesuksen lihan syömisestä, ettemme tee tästä suuresta opetuksesta vaan jonkun salaperäisen tempun, johon ryhdymme kerran vuodessa, silloin kuin syömme, juomme ja mässäämme kaiken muun ajan.
Ilmankin Kristuksen opetusta jokainen meistä tietää, että ylensyöminen ja ylenjuominen kuihduttaa henkisen elämän. Mutta Kristuksen opin kanssa me saamme voimaa todellakin pitämään ruumiillista olemustamme vaan hengen ruokana.